Uusimmat

Destiny 2 -pelaaja keräsi kaikki pelin tittelit – eihän siihen mennyt kuin 1200 tuntia

10.12.2019 09:55 Muropaketin toimitus

Pelaaja nimeltä Dawncraftian on hankkinut kaikki Destiny 2:n tittelisaavutukset viimeisen vuoden aikana.

Tittelit ovat Destiny 2 -pelin arvonimiä, joiden ansaitseminen vaatii erillisten haasteiden suorittamista. Tiettävästi vain yksi pelaaja on hankkinut niistä aivan jokaisen, eikä se todellakaan ollut helppo tehtävä.

Kotaku on haastatellut Dawncraftian -nimistä pelaajaa, joka on avannut kaikki pelin tittelit. Kaiken lisäksi Dawncraftian on tehnyt saavutuksen vuodessa, jonka aikana hän kertoo pelanneensa 1200 tuntia. Kaikkiaan hän on upottanut Destiny 2:een yli 1600 pelintuntia.

Dawncraftian kertoo avoimesti, että titteleiden suorittaminen alkoi hankalasta elämäntilanteesta. Ongelmat töissä ja yksityiselämässä saivat hänet masentuneeksi viime vuonna, mutta pelaaminen auttoi.

”Reagoin tilanteeseen uppoutumalla Destinyyn, mutta tämä oli vaikeaa ilman tavoitetta, joten ryhdyin työskentelemään parin tittelin eteen”, Dawncraftian kertoo. ”En aikonut suorittaa niitä kaikkia, mutta kun tämä vaihe elämässäni oli ohi, minulta puuttui vain muutama tittelit, joten päätin mennä loppuun asti.”

Dawncraftian kertoo myös, että hänen suosikkitittelinsä pelissä on Chronicler. Tämän saadakseen pelaaja joutuu seikkailemaan pelimaailmassa ja etsimään Destinyn lorea useista paikoista.

Osa titteleistä vaatii kuitenkin huomattavasti enemmän vaivaa ja taitoa, joten Dawncraftianin kokoelma on todellakin melkoinen saavutus.

Muropaketin uusimmat