Uusimmat

Diablo 4:n loppupelin sisältöä esiteltiin tarkemmin – tuo tutun ominaisuuden Diablo 3:sta

22.12.2021 09:34 Muropaketin toimitus

Blizzard on esitellyt tarkemmin tulevan Diablo 4:n uusittua loppupeliä.

Tuoreessa päivityksessään kehittäjät kertovat tarkemmin uusitusta Paragon-järjestelmästä, joka on lainattu pelisarjan edellisestä osasta. Pelaajien saavutettua hahmoilleen tason 50 heille avautuu uusi Paragon Board -ruutu, jonka kautta he pystyvät keräämään hahmoilleen lisävahvuuksia, parannuksia ja bonuksia. Nämä vaihtelevat eri harvinaisuusasteiltaan, minkä lisäksi niihin pystyy iskemään pelistä löydettyjä riimuja tehdäkseen näistä entistä tehokkaampia.

Uusia täytettäviä ruutuja saa lisättyä hahmolleen sitä mukaan, kun aiemman on onnistunut kulkemaan johonkin päätyyn asti. Tämän luvataan tarjoavan ”personalisoituja bonuksia, jotka vahvistavat hahmoa ja kunnioittavat pelaajan edistystä”. Lisäksi ne tarjoavat ainakin näennäisesti huomattavasti erilaisia tapoja kustomoida omaa hahmoaan entistä tappavammaksi.

Diablo 4:n luvataan tarjoavan myös entistä enemmän kustomoitavaa, minkä lisäksi myös pelin ulkoasuun on panostettu tavallista enemmän. Viholliset kuolevatkin useilla eri tavoilla riippuen siitä, millä hahmoilla ja kyvyillä näitä tapetaan. Lisäksi omat verenjäljet näkyvät hahmojen päällä, kun nämä muuttuvat yhä verisemmiksi tappoputkiensa päätteeksi.

Diablo 4:lle ei ole annettu vielä julkaisupäivää.

Muropaketin uusimmat