Diablo 4:n uudistunut kykyjärjestelmä esiteltiin tarkemmin ja loppupelin monipuolisuudesta vihjaillaan

30.09.2020 09:21 | Muropaketin toimitus

Blizzard on esitellyt tarkemmin odotetun Diablo 4:n kyky- ja taitojärjestelmää sekä loppupelin kehitystä.

Uuden postauksen tärkein anti on uudistuneessa kykyjärjestelmässä, joka pyritään tekemään entistä monipuolisemmaksi kannustamaan useita erilaisia pelityylejä. Kyvyt ovat kirjaimellisesti asetettu puuksi, jonka oksilta käyttöön saa kokonaan uusia kykyjä ja näiden toiminnallisuuksia, joita voi myös päivittää entistä paremmiksi ja tehostaa lisäominaisuuksilla.

Kaikkia polkuja ei kuitenkaan voi koskaan saada täyteen, joten pelaajien on tehtävä valintoja, mihin kykyihin he haluavat erikoistua. Tekijät tähtäävät noin 30-40 % täyttöasteeseen. Oksille on piilotettu samalla pisteitä, joita voi puolestaan käyttää puun juurina toimiviin passiivisiin kykyihin, jotka lisäävät esimerkiksi kriittisten osumien todennäköisyyttä.

Kullakin hahmoluokalla on lisäksi oma erikoisuutensa, joista tiedotteessa esitellään velhon lumoukset. Sorcerer voi käyttää taikojaan joko aktiivisena tai passiivina lumouksena, jolloin näiden toiminto muuttuu. Esimerkiksi Meteor-kyvyn voi itse aktivoimalla suunnata haluamaansa paikkaan, kun taas lumouksena lohkareet tippuvat summittaisiin paikkoihin hahmon ympärillä.

Lopuksi kehittäjät sivuavat vielä loppupelin päivitysrumbaa, jolla hahmoaan saa kehitettyä entistä voimakkaammaksi. Käytännössä kyseessä on Diablo 3:sta tuttu Paragon-järjestelmä, mutta sen luvataan olevan entistä syvällisempi ja tarjoavan enemmän uudelleenpeluuarvoa. Muutokset taustalla on tavoite tehdä järjestelmästä helppo oppia, vaikea hallita -tyyppinen ratkaisu, musta tästä kehittäjät lupaavat kertoa enemmän myöhemmin.