Uusimmat

Diablo Immortal -kohu painoi Activision Blizzardin osakkeet pahasti miinukselle

06.11.2018 22:00 Muropaketin toimitus

Blizzard sai viikonloppuna lunta tupaan, kun tämän mobiililaitteille julkistama Diablo Immortal ei miellyttänyt pelaajia. Epäonnistuminen näkyi myös Activision Blizzardin osakekurssissa.

Blizzard julkisti viikonloppuna BlizzConien yhteydessä Androidille ja iOSille saapuvan Diablo Immortalin. Pelijulkaisu oli kuitenkin Diablo-sarjan tosifaneille valtava pettymys, mistä seurasi äänekäs vastareaktio Blizzardia kohtaan.

Pelaajayhteisön tyytymättömyys on näkynyt myös Activision Blizzardin osakekurssissa, joka sukelsi perjantaisesta huippulukemasta yli kahdeksan prosenttia alaspäin, raportoi Bloomberg. Viimeksi Activision Blizzardin osakekurssi on käynyt yhtä alhaalla viime tammikuussa.

Diablo 2:n tuottajana toiminut Mark Kern kommentoi tapausta toteamalla ettei Blizzard enää ymmärrä pelaajia. Lisää vettä myllyyn heitti huhu, jonka mukaan Diablo 4:ää varten oli jo kuvattu esittelyvideo, jota ei kuitenkaan syystä tai toisesta näytetty.