Uusimmat

Doom Eternalin ärsyttävät kusipäät tekevät joukkopaon uuteen The Ancient Gods -laajennukseen, mutta ainakin sitä voi pelata ilman emopeliä

31.08.2020 11:28 Muropaketin toimitus

Doom Eternalin ensimmäinen virallinen laajennus, The Ancient Gods, Part One, on paljastunut itsenäiseksi teokseksi, eikä se vaadi siten emopeliään alle.

Uutisen paljasti id Softwaren tuottaja Marty Stratton PCGamesN:lle antamassa haastattelussa, jossa mies kertoi studion tarkoituksena olevan tuoda laajennus ”mahdollisimman monen ihmisen käsiin”.

Laajennukselta voi odottaa myös runsaasti pelitunteja, sillä pelin ohjaaja Hugo Martin paljastaa annin olevan yhtä suureellista kuin emopelissäkin:

”Suurin osa ihmisistä pitää maksullisia laajennuksia skaalaltaan pieninä. Ikään kuin ne olisivat elokuvan televisioversioita, kun itse elokuva on varsinainen pääpeli. Meille tämä on pikemminkin kaksiosainen elokuva – tämä on kaikilta osin yhtä suuri kuin emopeli oli”, Martin hehkuttaa.

Gamescom 2020:ssa nähdyn laajennuksen trailerin päätteeksi pelaajille näytettiin kaksi näiden kimppuun samanaikaisesti hyökkäävää marauderia, mikä vihjaisi laajennuksen vievän pelaajien taidot äärimmilleen. Kun Martinilta kysyttiin, miten paljon maraudereja nähdään tulevassa laajennuksessa, vastaus oli vähintäänkin lohduton:

”Paljon”

Doom Eternal: The Ancient Gods, Part One julkaistaan 20. lokakuuta.

Muropaketin uusimmat