Draama The Sinking Cityn ympärillä sakenee – Nyt puhuu pelin julkaisija: “Kehittäjät sabotoivat meitä”

04.03.2021 21:37 | Muropaketin toimitus

The Sinking Cityn kehittäjät ovat taistelleet pelin julkaisijan kanssa siitä, kenellä on myyntioikeudet, ja millä kauppa-alustoilla. The Sinking City on nyt vedetty pois Steamistä jo toistamiseen. 

Julkinen taistelu kauhupeli The Sinking Cityn ympärillä ei ota laantuakseen, sillä pelin julkaisija Nacon on nyt vastannut kehittäjien väitteisiin. Frogwares-studio on toistuvasti kertonut, että Nacon on yrittänyt luvattomasti saada itselleen pelin tavaramerkin, eikä se ole maksanut studiolle sovittuja korvauksia. Frogwares on tämän takia poistanut pelin Steamistä viime vuoden elokuussa. The Sinking City päätyi Steamiin uudestaan, kun pariisilainen oikeuslaitos päätti, että Frogwaresilla ei ollut oikeutta poistaa peliä myynnistä.

Frogwares on äskettäin julkaissut videon, jolla se kertoo, kuinka Nacon on laittanut The Sinking Cityn Steamiin uudelleen myyntiin, mutta perin erikoisena versiona. Studion kertoman mukaan kyse ei ole siitä pelistä, jonka se on kehittänyt, sillä Steamissä myynnissä ollut versio on ostettu Gamesplanet-jakelijalta. Piratisoitu The Sinking City on nyt poistettu Valven kauppa-alustalta Frogwaresin vaatimuksesta.

”Tuomioistuimen mukaan Frogwaresilla ei ole velvollisuutta toimittaa Naconille peliä Steam-myyntiä varten. Nacon päätti olla välittämättä tästä, ja julkaisi pelin piratisoidun version”, Frogwares tiivistää.

Steamiin päätynyttä piratisoitua peliä on kevyesti muokattu näyttämään sellaiselta, ettei erikoinen tempaus olisi ilmiselvä. Lisäksi piratisoituun peliin on lisätty sellaista sisältöä, jonka julkaisuun Naconilla ei ole lupaa. Frogwares on vedonnut pelaajiin sosiaalisessa mediassa, etteivät nämä hanki peliä Steamistä, ja Nacon on nyt vastannut väitteisiin.

“Nacon on sopimuksen mukaan The Sinking Cityn ainoa Steam-jakelija. Nacon on maksanut pelin kehittämisestä ja sen markkinoinnista Frogwaresille yli 10 miljoonaa euroa, toisin kuin Frogwares väittää”, kertoo Nacon.

Nacon sanoi, että koko tilanne on Frogwaresin aiheuttama, sillä Nacon on mahdollistanut pelin myymisen Steamissä, ja tehnyt selväksi sen, että Frogwares omistaa pelin. Nacon kertoi, että Frogwares saa Steam-myynnistä sovitut rojaltit.

“Frogwares sabotoi jälleen kerran sijoitustamme vetoamalla siihen, etteivät pelaajat osta peliä Steamistä. Nacon katuu tilanteen muodostumista, mutta ei ole siitä vastuussa. Nacon teki kaikkensa, ettei tällaisia haasteita tapahdu”, Nacon toteaa.

Nacon lisää, että Frogwares ei ole maininnut, kuinka kaikki aiemmat oikeuskäsittelyt ovat päättyneet Naconin hyväksi.

The Sinking City on saatavilla Frogwaresin julkaisemana PlayStation 5:lle ja Nintendo Switchille. Lisäksi Frogwares on julkaissut pelin PC:lle muilla kauppa-aluistoilla, kuin Steamissä. Nacon puolestaan myy peliä PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Asiasta kertoo Destructoid-sivusto.

Muropaketin uusimmat