UUSIMMAT

Edes kaikki God of Warin kehittäjät eivät uskoneet pelin yllättävään kameratemppuun

24.04.2018 18:23 | Muropaketin toimitus

God of Warin ohjaaja Corey Barlog halusi tehdä pelin kokonaan ilman leikkauksia, mutta edes kollegoita ei ollut helppo saada vakuuttuneiksi ideasta.

Kuten uuden God of War -pelin suunnittelujohtaja selitti Muropaketin haastattelussa, on viime perjantaina ilmestynyt peli toteutettu yllättävällä tavalla: pelissä ei ole lainkaan leikkauksia eri kuvakulmiin, edes välivideoissa. Sen sijaan kameran kuvakulma siirtyy luontevasti pelikuvasta välivideoihin, eikä katkoja tule juuri lainkaan.

Yhtäjaksoinen kamerakuva oli pelin ohjaajan Corey Barlogin idea, mutta tuoreessa haastattelussa hän paljastaa, etteivät edes kaikki SIE Santa Monica Studion kehittäjät olleet varmoja siitä.

”Heidän täytyi vain yrittää uskoa siihen”, Barlog kertoo Gamasutran mukaan. ”Yritin selittää, että tulette tavoittamaan seikkailussa välittömyyden tunteen, yhteyden hahmoihin ja armottomuuden, jota ei muuten saada aikaan.”

Barlogin mukaan kehittäjät kuitenkin tajusivat lopulta mihin ohjaaja pyrki, kun he pääsivät pelaamaan peliä. Ennen tätä monet studion työntekijöistä olivat sitä mieltä, että he vain haaskaavat aikaansa hankalan kameran kanssa.

”Kun olimme valmiita ja he olivat pelanneet peliä, noin 40 prosenttia tiimistä tuli viimein sanomaan, että nyt he tajuavat”, Barlog toteaa.

God of War on saatavilla yksinoikeudella PlayStation 4:lle.

Muropaketin uusimmat