Uusimmat

ENCE:ltä yllättävä uutinen: Jani ”Aerial” Jussila jää terveyssyistä pois vahvuudesta

23.10.2020 08:14 Muropaketin toimitus

Jani ”Aerial” Jussila on ilmoittanut jäävänsä toistaiseksi määrittelemättömälle sairauslomalle ENCE:stä, minkä seurauksena joukkue on joutunut peruuttamaan osallistumisensa Elisa Invitational by BLAST -turnaukseen.

Tiedotteessaan joukkue kertoo seuraavaksi arvioivansa tilanteen ja tiimin seuraavat vaiheet uusiksi. Jussilan poistumisen tarkempia syitä ei kerrottu, mutta hän kertoo viestissään keskittyvänsä toistaiseksi omaan hyvinvointiinsa.

”Minulla on ollut ongelmia hyvinvointini kanssa jo jonkin aikaa, mikä on osaltaan haitannut kykyäni kilpailla tällä tasolla. Tämä päätös oli äärimmäisen raskas tehdä ja päätöksessä kesti pitkän aikaa. Nyt on aika priorisoida itseni ja oma hyvinvointini kaiken muun edelle. Haluan kiittää tiimiläisiäni ymmärryksestä, ja faneja heidän tuestaan sekä kaikille ENCE:ssä avustaan. En tiedä, milloin olen valmis palaamaan pelaamaan. Nyt on aika keskittyä itseeni”, Jussila sanoo tiedotteessa.

Poisjäämisen myötä ENCE:llä ei ole tällä hetkellä täyttä miehitystä pelejä tai turnauksia varten. Joukkue etsii myös uutta valmentajaa huijauksen takia vajaaksi 16 kuukaudeksi sivuun siirretyn Slaava ”Twista” Räsäsen tilalle.

Muropaketin uusimmat