Uusimmat

Ensituntuma: Gears 5:n moninpeli kosiskelee uusiakin pelaajia – tuttua haulikkohippaa silti luvassa

25.07.2019 20:00 Tuukka Hämäläinen

Syksyllä ilmestyvän Gears 5:n ensimmäisessä tekniikkatestissä tarjoiltiin uutta ja vanhaa moninpeliä. Arcade-pelimuoto voi houkutella myös uusia pelaajia, mutta peli on perusteiltaan silti tuttua ja turvallista Gears-räiskintää.

Gears of War -sarja saa jatkoa reilun parin kuukauden päästä, ja viime viikonloppuna pääsivät ensimmäiset pelaajat kokeilemaan Gears 5:ttä ensimmäisessä ”tekniikkatestissä”. Testi oli avoin kaikille pelin ennakkotilaajille sekä Xbox Game Pass -palvelun jäsenille, ja se uusitaan tulevana viikonloppuna 26.-29. heinäkuuta.

Tarinalliseen moninpeliin ei tekniikkatestissä päästy käsiksi, vaan tarjonta keskittyi moninpeliin. Pelaajat pääsivät kokeilemaan Gearsin perinteistä Ranked-moninpeliä King of the Hill ja Escalation -moodeissa, jotka molemmat keskittyvät aluevaltaukseen, sekä täysin uutta Arcade-moninpeliä.

Yleisvaikutelma Gears 5:stä oli positiivinen. Vaikka kyse oli tekniikkatestistä, ei pelissä muutaman tunnin kokeilulla erityisiä bugeja tai mitään hiomattomuutta voinut havaita. Kaikki toimi sulavasti verkkoyhteyksiä myöten, eikä pelaaminen todellakaan miltään beta-testiltä tuntunut.

Vaikka sarja nimi on lyhentynyt Gearsiksi, näyttää Gears of War olevan pitkälti ennallaan. Vaikka jätin Gears of War 4:n (2016) aikanaan pelaamatta, tuntui koko paketti ohjaustuntumaa ja äänimaailmaa myöten erittäin tutulta. Gears 5 vaikuttaisi olevan edelleen järeää räiskintää, jossa aseet ovat raskaita ja niiden jälki hirvittävää veripalttua.

Visuaalisestikin Gears näyttää olevan samoilla linjoilla kuin ennenkin, jopa niin pitkälle, että erityisiä uudistuksia on pelikuvasta vaikea tunnistaa. Graafinen ilmiasu on pääosin vaikuttava, mutta Gears on näyttänyt samalta niin pitkään, etteivät sen rymistely ja efektit enää suurta vaikutusta onnistu tekemään. Raakuuden ovat tosin ehkä entistäkin karumpia.

Ranked-moodissa kaikki tuntui turhankin tutulta, vaikken ollutkaan koskenut Gearsin moninpeliin vuosiin. Peliä ei testin perusteella ole tehty uusille pelaajille yhtään helpommaksi, ja Gears-sarjan veteraanit kyykyttivätkin uusia pelaajia tuttuun tapaan. Kovin monipuolisesti ei aseitakaan päässyt käyttämään, sillä molemmissa pelimuodoissa yhteenotot kilpistyivät tutuksi ja turhauttavaksi haulikkohipaksi, jossa nopeimmat refleksit voittavat.

Rankediin verrattuna Arcade tuntuukin virkistävältä uudistukselta. Arcade-moodi on selvästi Overwatchin (2016) ja muiden ”sankariräiskintöjen” innoittama pelimuoto, jossa molempien puolien pelihahmoilla on omat erikoisominaisuutensa ja hieman eri aseistukset. Otteluiden aikana ansaitaan tapoista pisteitä, joilla voi sitten lunastaa erikoisaseita lennosta kesken ottelun.

Arcadessa onkin ensikosketuksen perusteella selvästi kevyempi tunnelma kuin perusmoninpelissä, ja siinä on myös  huomattavasti helpompi menestyä erilaisilla pelitavoilla. On selvää, että Arcadella yritetään houkutella Gearsin pariin sellaisia pelaajia, joille sarjan perinteinen moninpeli on vieras ja taitotasoltaan liian korkea.

Ylipäätään Gears 5:n moninpeli vaikuttaa pätevältä, mutta jättää toivomisen varaa. Metapelissä tietenkin kerätään kokemuspisteitä, suoritetaan haasteita ja avataan erilaista lisäsisältöä, mutta turhan pian alkaa kokonaisuus puuduttaa. Odotin hieman uudistuneempaa kokemusta, etenkin kun olin yhden sarjan pelin jättänyt kokonaan välistä.

Vaikka Arcade pyrkiikin laventamaan moninpelin kaavaa, ja myös tuleva Escape-moodi vaikuttaa lupaavalta, on vaikea uskoa että Gears 5 onnistuisi houkuttelemaan monia uusia pelaajia sarjan pariin. Gearsin faneille peli tarjoaa varmasti tuhdin annoksen tuttua gore-räiskettä, mutta muita pelaajia kehottaisin odottamaan varsinaisia arvioita pelistä.

Voi tosin olla tarinallinen pelikampanja ja PvE-moodit tarjoavat aivan erilaisen kokemuksen kuin kilpailullinen moninpeli, ja niissä voi jo itsessään olla tarpeeksi vastinetta pelin hinnalle. Tämä jää kuitenkin nähtäväksi.

Gears 5:n tekniikkatesti jatkuu huomenna perjantaina. Lisätietoja osallistumisesta ja sisällöstä löytyy Xboxin sivuilta. Itse peli ilmestyy 10. syyskuuta Xbox Onelle ja PC:lle.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat