Ensituntumat Death Trash on kuin Peter Jacksonin splatter-leffa pelin muodossa – Lihayrjökekkerit vakuuttavat jo EA-versiossa
Crafting Legendsin luoma Death Trash on törkeä roolipeli, joka vakuuttaa jo keskeneräisenäkin.
Planeetta ei ole aina ollut tällainen lihaisa joutomaa, jonka muinaisten sivilisaatioiden raunioissa vaeltavat ikivanhat koneet. Tumma tuuli alkoi puhaltaa, ja jostain ilmestyneet kolossimaiset lihajärkäleet ryhtyivät taivaltamaan maan pinnalla. Samalla kaikkialla alkoi kasvaa raakaa lihaa, purot muuttuivat vereksi ja jokien virrat vaihtoivat suuntaa.
Death Trashin maailma on todella mahtavan törkeä ja härski. Heti alkumetreillä törmätään Fleshkraken-nimiseen, valtavaan sykkivään lihaolioon, jolle lähdetään etsimään ystävää. Eräs varhainen puzzle koskee konetta, josta puuttuu voiteluaine. Sitä saa suusta sormet kurkkuun tökkäämällä. Matka jatkuu, hyvä maku pysyy loitolla.
Pelin lähtöasetelma on kuin Fallouteissa. Sankari heitetään ulos maan alla sijaitsevasta kompleksista hortoilemaan apokalyptisille lihan peittämille joutomaille. Death Trash säteilee vanhan koulukunnan roolipelien viboja, ja siitä välittyy kokonaisuutena kahden ensimmäisen Falloutin vertaista tunnelmaa. Setämiehenä on pakko todeta jälleen kerran, että näin kiehtovan omaperäisiä pelejä ei valitettavasti enää juurikaan tehdä, Disco Elysium toki poislukien.
Death Trash ei ole kovin raskas roolipeli. Ratkaisu on hyvä, sillä sen ansiosta pelimaailmaan uppoutuminen toimii erinomaisesti, eikä pelaaja joudu jatkuvasti turoilemaan hahmon säätämisen kanssa. Sankarin ulkonäköä voi muokata vain rajallisesti, ja lisäksi ominaisuuksia ja kykyjä on sopivan vähän. Taistelukyvyt rajoittuvat muutamaan lähitaistelukykyyn ja eri ampuma-aseiden hallintaan. Aseita pelissä on tarjolla puunuijista futuristiseen energia-aseeseen ja raketinlaukaisijaan.
Kyberpunk-istukat laajentavat tappoarsenaalia ja muuta kikkailua. Hahmo osaa muuttua näkymättömäksi, jonka ansiosta varasteluun ja murhaamiseen tulee hieman vaihtelua. Samoin myös näppärä rakenteluominaisuus laajentaa pelikokemusta. Sen avulla voi maailmasta löytyvistä tarvikkeista väsätä esimerkiksi aseita, ammuksia ja tiirikoita.
Hurmeisuus ei rajoitu pelkästään kaikkialla kasvaviin lihakasoihin ja lätäköihin, sillä taistelut ovat sellaista teurastusta, josta vuoden 1987 Peter Jackson olisi mielissään. Selkkauksissa uupunutta sankaria piristetään raakaa lihaa syömällä. Death Trash on ehtaa splatteria.
Reaaliaikainen taistelu tapahtuu pääsääntöisesti erilaisten maantierosvojen ja mutanttien kanssa, ainakin Early Access -versiossa. Peli tosin päästää tappamaan jokaisen pelissä näkyvän hahmon, jos siltä sattuu tuntumaan. Lisäksi väännetään robottien kanssa, ja parissa paikassa lymyilee massiivisia pomovihollisia, joiden kanssa ei kannata pelleillä.
Vihollisista voi tehdä muussia kuten haluaa. Kuten aina ennenkin, vanha kunnon suicide commando -tyyli on myös tässä pelissä se hauskin valinta, mutta myös vaikein. Heikot luuserit voivatkin keskittyä hiippailuun ja selkään puukottamiseen.
Kokonaisuutena pelimekaniikka on toimiva, ja lihaisilla mailla liikkuminen ja taistelu menee nopeasti selkäytimeen. Hahmoa liikutellaan ja komennetaan näppistä ja hiirtä nakuttaen. Mikä tärkeintä, sankarin saa oksentamaan nappia painamalla. Purjoa voi halutessaan liikuttaa myös toiseen suuntaan. Olet mitä syöt.
Itse pelikartta on yllättävän mittava jo Early Access -vaiheessa, eikä se mahdu kerralla ruudulle. Erilaisia tiluksia riittää koluttavaksi maan päällä ja alla. Jokaisessa paikassa on oma karttansa ja mahdollisuus pikamatkustukseen, jos haahuilu alkaa tympiä. Lisäksi eteen osuu satunnaiskohtaamisia, joiden ansiosta pelissä ei ehdi tylsistyä.
Avoimessa pelimaailmassa hortoiluun saa helposti uppoamaan kahdeksan tuntia, pelitavasta riippuen. Lopullinen versio on tietenkin huomattavasti pidempi. Käsin piirretty pikselimaailma on kiehtovan näköinen, eikä sen äänisuunnittelussa ole mitään vikaa. Verilätäköt litisevät lupaavasti, ja tausta-ambienssi viitoittaa tietä mainiosti.
Death Trash ei kanna pitkälle pelkällä puklaamisella. Onneksi pelimaailma on säädetty yhtä mielenkiintoiseksi kuin 500 kiloa raakaa lihaa, sillä pelimaailma on täynnä kummallisia hahmoja ja odottamattomia tilanteita. Käsikirjoitus on ensiluokkaista, ja vitsihuumori toimivaa.
Early Access -pelillä on hintaa 20 euroa, eikä se ole liikaa näin makoisasta kokemuksesta, jonka luiden päälle luvataan lihaa säännöllisesti. Etenkin kun muistaa, että Death Trash on kolmen hengen kehittämä peli, jota on rakennettu jo kuusi vuotta. Kaiken lisäksi sitä voi pelata kaverin kanssa jaetulla näytöllä, ja peliä pääsee kokeilemaan ilmaisella demolla.
