Uusimmat

Ensituntumat: ”Peli tuntuu väkisinkin flopilta” – Bleeding Edgellä on pitkä matka mättöpelien Overwatchiksi

01.04.2020 20:15 Tuukka Hämäläinen

Ninja Theoryn ensimmäinen Microsoft-yksinoikeuspeli ei vakuuta oikein millään osa-alueella, eikä siitä jää yhtään mitään mieleen. Lopputulos tuntuu early access -peliltä, vaikka kyse on valmiista julkaisusta.

Brittistudio Ninja Theory tunnetaan parhaiten mielipiteitä jakaneesta DmC: Devil May Crysta (2013) ja ylistetystä Hellblade: Senua’s Sacrificesta (2017), ja onpa studiolla kehitteillä myös kokeellisempia peliprojekteja. Verkkomoninpeleistä palkitulla kehittäjällä ei kuitenkaan ole paljon kokemusta, ja se kyllä näkyy Bleeding Edgessä.

Xbox Onelle ja PC:lle ilmestynyt Bleeding Edge on yhdistelmä tiimipohjaista verkkopeliä ja studion ominta osa-aluetta, eli melee-kamppailua. Sukulaisuus Blizzardin hittiräiskintä Overwatchin (2016) kanssa on niin selvää, että Bleeding Edgeä voisi hyvin kuvailla Overwatchin lähitaisteluversioksi.

Tai sitä Bleeding Edge varmaan toivoisi olevansa. Lopputulos ei nimittäin pääse lähellekään Blizzardin hittipeliä, eikä pärjää vertailussa muidenkaan verkkomoninpelien kanssa.

Bleeding Edge tarjoilee Overwatchin tapaan kirjavan joukon sankareita, jotka jakautuvat taistelijoihin, parantajiin ja tankkeihin. Hahmoja on kuitenkin aivan liian vähän, ja sankareiden ”kirjavuuskin” on pelkkää pintaa. Oikeasti Bleeding Edgen hahmot ovat vain ärsyttäviä karikatyyrejä, joilla ei ole mitään persoonaa.

Ja kun nyt Overwatchiin verrataan, niin ei Bleeding Edgessä myöskään näyttäisi olevan kummoistakaan tarinamaailmaa taustalla. Introvideossa kohkataan jotakin laittomasta kehojen muokkaamisesta, mikä selittää hahmojen erikoiskyvyt, mutta siihen tarinalliset ulottuvuudet jäävätkin

Niukkuus luonnehtii koko muutakin pelikokemusta. Pelimuotoja on vain kolme, eikä niiden välillä pääse vapaasti valitsemaan. Myös pelikenttiä on liian vähän, eivätkä ne eroa tarpeeksi toisistaan – en oikeasti pysty sanomaan, kuinka monella kentällä tulin kolmen tunnin aikana pelanneeksi. Areenoista ei jää paljon mitään mieleen.

Pelattavuus sentään on mukiinmenevää, vaikka automaattinen tähtäysjärjestelmä on usein epäintuitiivinen, ja välillä melee-kahakoiden keskelle jää auttamatta jumiin. Peli tuntuu myös usein verkkopeliksi tuskallisen hitaalta, etenkin kun väistöt ja loikat kuluttavat stamina-palkit hetkessä.

Metapelissä kerätään tietysti kokemusta ja avataan lisäominaisuuksia hahmoille. Osa näistä on oikeasti hyödyllisiä, mutta kyvyt ja ominaisuudet avautuvat ainakin aluksi ärsyttävän hitaasti. Pelin parissa pitäisi viihtyä tuntikausia, jotta voisi edes arvioida kuinka paljon vaihtelua ominaisuudet tuovat kokemukseen.

Jos jotain Bleeding Edgessä on hoidettu kelvollisesti, on se tutoriaali, joka opettaa pelaamaan eri pelimuotoja ja käyttämään erikoisliikkeitä. Etukäteen kerrottiinkin, että pelissä on pyritty ottamaan huomioon Xbox Game Passin tuomat satunnaispelaajat ja madaltamaan heidän kynnystään kokeilla verkkomoninpeliä.

Tutoriaalit todella auttavatkin hahmottamaan paremmin peliä, mutta pelaajien sähläämisestä päätellen valtaosa ei ole vaivautunut niitä pelaamaan. Etenkin energian keräämiseen perustuva pelimuoto oli satunnaisten pelaajien kanssa ihmeellistä sekoilua, jossa puolella osallistujista ei ollut hajuakaan tavoitteesta.

Bleeding Edgessä korostuukin kommunikaation tarve, ja ottelut sujuvat moniin muihin verkkopeleihin verrattuna tavallista huonommin ilman puheyhteyttä tiimin kesken. Ja koska valtaosa pelaajista tuntui ainakin Xbox Onella olevan juuri satunnaispelaajia, ei kukaan käyttänyt mikrofonia. Tämän vuoksi päädyin toistuvasti pelaamaan parantajahahmoilla, jotta tiimilläni olisi ollut mitään saumaa otteluissa.

Tiimin kanssa puheyhteydessä myös Bleeding Edge voisi toimia hieman paremmin, mutta pelillä on silti auttamatta puutteensa. Sisältöä on ainakin toistaiseksi aivan liian vähän, eikä metapeli motivoi kylliksi viihtymään pidempään pelin parissa.

Lisäksi Bleeding Edge ei myöskään ole kovin näyttävä peli, ja siltä puuttuu oma, tunnistettava visuaalinen tyylinsä. Pelin aikana grafiikoissa on myös jatkuvasti epätarkkuutta.

Lopputulos tuntuukin pikemmin early access -peliltä, kuin valmiilta julkaisulta. Ninja Theory voisi pelastaa paljon tuomalla Bleeding Edgeen runsaasti uutta sisältöä ja palkitsevamman metapelin, mutta jos pitäisi lyödä vetoa, veikkaisin pelin jäävän lopulta flopiksi.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat