Uusimmat

Fallout 76:n beta-testiä pelataan muutaman tunnin sessioissa – ensimmäinen aika suomalaisille pahin mahdollinen

23.10.2018 11:30 Muropaketin toimitus

Fallout 76 -pelin beta-testi käynnistyy ensi yönä ja päättyy kun Suomessa ollaan vasta heräilemässä.

Bethesdan odotettu verkkoroolipeli Fallout 76 saapuu viimein tänään, 23. lokakuuta, beta-testiin Xbox Onella, ja muille alustoille testiversio rantautuu viikkoa myöhemmin. Nyt pelijätti on julkaissut lisätietoja beta-testistä, kuten Eurogamerin infosivustolta selviää.

Beta-testissä ei päästetä pelaajia aivan vapaasti Fallout 76:n pariin, vaan testi järjestetään muutaman tunnin sessioissa. Bethesda on toistaiseksi julkistanut vain ensimmäisen session ajan, ja se ei voisi olla suomalaispelaajien kannalta huonompi.

Yhdysvaltoja silmällä pitäen valittu aika on nimittäin 02.00-06.00 ensi yönä Suomen aikaan. Jos siis olet hankkimassa pelin Xbox Onelle ja haluat ensimmäisten joukossa mukaan peliä kokeilemaan, kannattaa varautua aika niukkoihin yöuniin.

Kuten sanottu, ei muiden beta-sessioiden aikoja ole vielä paljastettu. On tässä kohtaa mahdotonta sanoa, järjestetäänkö yhtäkään testiä eurooppalaisille sopivampaan aikaan.

Fallout 76:n beta-testiin pääsevät mukaan kaikki pelin ennakkotilanneet. Peli ilmestyy virallisesti 14. marraskuuta Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle, ja beta-version pelitallennusta voi jatkaa varsinaisen pelin ilmestyttyä.

Muropaketin uusimmat