Uusimmat

Fanit ovat modaamassa lakkautetun alkuperäisen Fallout 3:n pelattavaksi

Kuva: Bethesda

31.05.2021 07:00 Muropaketin toimitus

Alkuperäisten Fallout-kehittäjien lakkautettu Van Buren -projekti ollaan sovittamassa uusiksi fanimodina.

Ennen siirtymistään Bethesdan omistukseen Fallout-sarja käynnistyi Black Isle Studiosin riveissä. Kahden ensimmäisen osan jälkeen myös kolmas osa oli kehitteillä, mutta Van Buren -koodinimellä kulkeva projekti lakkautettiin vuonna 2003 ja sittemmin pelisarjan oikeudet siirtyivät toisaalle.

Joukko faneja ei ole kuitenkaan tyytyneet päätökseen, vaan ovat käynnistäneet kunnianhimoisen projektin modata Van Buren pelattavaksi Fallout: New Vegasiin, uutisoi PC Gamer. Lakiteknisistä syistä johtuen kehitteillä olevan modin nimi on Revelation Blues, sillä Van Buren -nimen omistaa inXile Entertainment.

”Kaikki peruspelistä sisältyy tähän uusioversioon. Tarkoituksenamme on pysyä mahdollisimman uskollisena alkuperäisen Van Burenin tarinalle ja tulevaisuudessa lisätä paljon kustomoituja ominaisuuksia. Toistaiseksi projekti on kuitenkin vielä kehitteillä”, modaajat kertovat.

Alkuperäinen Van Buren sijoittui vuoteen 2253 Denverin ja Grand Canyonin tietämille seuraten pelaajan ohjaamaa vankikarkuria. Osa lakkautetusta pelistä käytettiin uusiksi Fallout: New Vegasissa.

Muropaketin uusimmat