Uusimmat

Far Cry 6 myöhästyy, eikä sitä odottavien pelaajien kannata pidätellä hengitystään pelin julkaisua odotellessa

29.10.2020 21:02 Muropaketin toimitus

Far Cry 6 ei ilmesty vielä ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kuten aiemmin odotettiin. 

Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemotin mukaan koronavirus on hidastanut Far Cry 6:n tuotantoa siinä määrin, että pelin julkaisua joudutaan siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Aiheesta kertoi Comicbook, joka pohjaa tietonsa Ubisoftin sijoittajille antamaan tiedonantoon.

Peli ei saanut vielä uutta julkaisuajankohtaa, mutta ainakaan ennen huhtikuuta sitä on turha odottaa. Voi hyvin olla, että peliä joudutaan odottamaan pidempikin aika. Far Cry 6 tulee aikanaan ilmestymään PC:lle, Xbox Onelle, Xbox Series -konsoleille, PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle sekä Google Stadialle.