Uusimmat

Final Fantasy 7 Remaken PlayStation-yksinoikeus näyttäisi päättyvän piakkoin

Kuva: © Square Enix

11.05.2021 07:00 Muropaketin toimitus

Square Enixin Final Fantasy 7 Remake näyttäisi saavan mahdollisuuden saapua PC:lle ja Xbox Series X:lle lähitulevaisuudessa.

Toistaiseksi PlayStation-yksinoikeutena julkaistu kehuttu uusioversio on pelin tuoreimman Intergrade-trailerin perusteella jäämässä vain rajalliseksi konsoliyksinoikeudeksi. Aivan tuoreen trailerin päätteeksi on lisätty nimittäin pienellä präntätty teksti, jonka mukaan PS5-yksinoikeus kestäisi ”ainakin kuusi kuukautta ennen [pelin tuloa] muille alustoille”.

Kyseinen kohta avaa mahdollisuudet pelin PC- ja Xbox-versioille, joita ei ole kuitenkaan julkistettu vielä virallisesti. Koska kyseessä on kuitenkin virallinen traileri, on ilmoitus varsin luotettava ja peli saataneen piakkoin myös muillekin alustoille.

Pelin mahdollisesta saapumisesta muille alustoille huhuiltuun jo pelin julkistuksen yhteydessä, sillä Square Enix vahvisti aikanaan, että Final Fantasy VII Remake on vuoden ajan PS4-yksinoikeus. Tuo yksinoikeus loppui kuitenkin huhtikuussa 2021 ja peli saapuu kesäkuussa PlayStation 5:lle.

Trailerissa esiteltävä Final Fantasy 7 Remake Intergrade on tuleva laajennus sekä PlayStation 5 -versio, joka sisältää kokonaan uuden tarinaosuuden. Laajennuksessa päästään pelaamaan alkuperäisestä pelistä tutulla Yuffiella, ja ninjan tarinan kerrotaan jatkuvan suoraan tulevassa Final Fantasy 7 Remake Part 2:ssa.

Muropaketin uusimmat