Uusimmat

Final Fantasy XV saa vielä neljä laajennusta – Ohjaaja kysyi faneilta, millaisen lopun he haluavat peliin

01.03.2018 09:38 Muropaketin toimitus

Ensi viikolla PC:lle saapuva Final Fantasy XV saa vielä neljä uutta episodilaajennusta. Pelin ohjaaja Hajime Tabata on myös tiedustellut fanien toiveita pelin loppuratkaisusta.

Final Fantasy XV ilmestyy ensi viikolla laajennettuna Royal Edition -versiona, ja samalla julkaistaan myös odotettu Windows Edition, joka tuo menestyneen toimintaroolipelin viimeinkin PC:lle. Molemmat versiot sisältävät peliin tähän mennessä ilmestyneen lisäsisällön, mutta nyt kehittäjät ovat paljastaneet myös hieman tulevista suunnitelmistaan.

PC Gamer kertoo pelin ohjaaja Hajime Tabatan paljastaneen, että vuonna 2016 ilmestynyt Final Fantasy XV saa vielä neljä laajennusepisodia. Ensimmäinen näistä tulee kantamaan nimeä Episode Argyn. Uusien laajennusten julkaisuaikataulusta tiedetään sen verran, että ainakin osa niistä venyy vuoden 2019 puolelle.

Game Informer kertoo Tabatan lisäksi tiedustelleen faneilta, kuinka he toivoisivat fantasiaroolipelin päättyvän. Ohjaajan kerrotaan kysyneen fanitapaamisessa pelaajilta, haluavatko he peliin onnellisen vai todella ikävän lopun. Tiedossa ei ole, tarkoittaako Tabata DLC-laajennusten loppuratkaisua vai kenties uutta loppua pelin pääkampanjalle, mutta hän on vihjannut saamansa palautteen auttaneen häntä tekemään ratkaisun.

Final Fantasy XV:n Royal Edition ja Windows Edition ilmestyvät tiistaina 6. maaliskuuta. Alta näet trailerin PC-versiosta, josta on jo nyt tarjolla pelattava demo Steamissa.

Muropaketin uusimmat