Fortnite jatkaa maailmojen yhdistämistä uusien yhteisötapahtumien voimin – loppuviikosta luvassa jälleen live-bändi

22.06.2021 12:24 | Muropaketin toimitus

Epic Games on luonut Fortniteen Lontoon ikonisen O2-areenan, jossa kuullaan loppuviikosta brittiläistä bändiä.

Kuuluisa rakennus ei ilmesty kuitenkaan varsinaiseen peliin, vaan tapahtumapaikka rakennettiin Fornite Creative -tilassa. Rakennukseen voi kuitenkin tutustua seuraamalla tapahtuman kotisivuilla olevia ohjeita, ja kehittäjät lupaavatkin O2:n sisältävän runsaasti salaisuuksia sekä live-esityksiä.

Torstaina 24. kesäkuuta kello 22:30 O2:n virtuaalilavoille astuukin Leicesterista kotoisin oleva Easy Life -bändi, joka esittää estradilla kuusi kappaletta omalta debyyttialbumiltaan life’s a beach. Keikka on kuultavissa myös jälkeenpäin sunnuntaihin 27. kesäkuuta asti.

Keikan luvataan yhdistävän bändin musiikin ja lyriikat hyvin fortnitemaiseksi kokemukseksi, jossa osallistujia kuljetetaan kuuteen uniikkiin maailmaan, jotka ovat saaneet inspiraatioon life’s a beach -albumin biiseistä.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Fortnitea hyödynnetään oikeiden keikkojen esiintymislavana. Aiemmin pelin kautta keikat ovat vetäneet muun muassa DJ Marshmello ja Travis Scott, joista ensiksi mainittu keräsi huikeat yli 10 miljoonaa pelaajaa keikallensa.