Uusimmat

Fortniten kehittäjät mahdollistivat vahingossa konsoleiden välisen moninpelauksen – korjasivat ”vian” nopeasti

20.09.2017 08:52 Muropaketin toimitus

Fortniten kehittäjät mahdollistivat vahingossa Xbox Onen ja PlayStation 4:n välisen moninpelin. Epic Games kuitenkin korjasi ”vian” melko nopeasti.

Fortniten Xbox One ja PlayStation 4 -pelaajat pystyivät pelaamaan yhteisiä moninpelejä muutaman tunnin ajan, kun pelin kehittäjä Epic Games mahdollisti vahingossa alustojen välisen moninpelin. Epic Gamesin mukaan kyseessä oli pieni ”konfiguraatiovirhe”, joka korjattiin nopeasti, raportoi Kotaku.

Tällä hetkellä Fortnite sallii PlayStation 4:n ja PC:n välisen moninpelin sekä Xbox Onen ja PC:n välisen moninpelin, mutta koska Epic Games korjasi Fortnitestä löytyneen ”vian”, Xbox One ja PlayStation 4 -pelaajat eivät voi toistaiseksi pelata yhdessä. Konsoleiden välisen moninpelin tekninen toteuttaminen ei kuitenkaan selvästikään ole este sen puuttumiselle.

Vaikuttaakin siltä, että päätös konsoleiden välisen moninpelin puuttumisesta on Sonyn harteilla. Xboxin kehitysestä vastaava Phil Spencer kertoi Twitterissä, että hänen puolestaan konsoleiden välinen moninpeli olisi saanut jäädä päälle pysyvästi. Sonyn markkinoinnista vastaava Jim Ryan kertoi puolestaan aiemmin Eurogamerin haastattelussa, että Sonyn näkökulma konsoleiden väliseen moninpeliin on ”yrityksen ja sijoittajien välinen päätös”.