Uusimmat

Friday the 13th -peli lakiongelmissa? Leffasarjan tekijänoikeuksista väännetään kättä

13.06.2018 21:00 Muropaketin toimitus

Kehutun Friday the 13th: The Game -pelin lisäsisällön kehittämän on laitettu jäihin, kunnes elokuvasarjan oikeuskiista saadaan selvitettyä.

Friday the 13th: The Game sai loppuvuodesta 2017 rutkasti kehuja Muropaketin arviossa, ja pelille on julkaistu aktiivisesti uutta sisältöä tänäkin vuonna. Nyt pelin lisäsisällön kehitys on kuitenkin joudutta toistaiseksi keskeyttämään.

Kuten PC Gamer raportoi, on syynä oikeuskiista alkuperäisen Perjantai 13. päivä -elokuvan (1980) tekijöiden välillä. Elokuvan käsikirjoittaja Victor Miller on yrittänyt hankkia oikeuksia ohjaaja-tuottaja Sean Cunninghamilta vuodesta 2016 asti, ja pelistudio Gun Median mukaan tilanne on nyt sellainen, että uuden sisällön tekeminen on osoittautunut ”mahdottomaksi nyt tai tulevaisuudessa”.

Jäädytyspäätös koskee kaikkea peliin suunniteltua uutta sisältöä, eli esimerkiksi pelihahmoja ja karttoja. Kehittäjät jatkavat kuitenkin bugien kitkemistä, ja pyrkivät siirtämään myös konsoliversiot omille servereilleen lähitulevaisuudessa.

Muropaketin uusimmat