Uusimmat

GameStop aikoo avata kauppojaan uudelleen keskellä pandemiaa

22.04.2020 12:52 Muropaketin toimitus

Talousongelmissa kamppaileva pelikauppaketju aikoo avata myymälöitään muun muassa Yhdysvalloissa ja Italiassa.

GameStop oli suurissa taloudellisissa ongelmissa jo ennen koronapandemiaa, mistä kertoo jo yhtiön päätös sulkea tänä vuonna ainakin 320 pelikauppaa, mukaanlukien kaikki Suomen GameStopit. Nyt kuitenkin pelikauppojen väliaikainen sulkeminen monilla alueilla on ajanut yhtiön entistä pahempaan ahdinkoon.

GameStopin päätös avata uudelleen myymälöitään keskellä maailmanlaajuista pandemiaa herättää kuitenkin varmasti kritiikkiä. Kotakun mukaan yhtiö on avaamassa myymälöitään muun muassa Italiassa ja Yhdysvalloissa, joissa koronatilanne on huomattavan paha.

Yhdysvalloissa varmistettuja koronatartuntoja on Ylen seurannan mukaan tällä hetkellä yli 825 000, Italiassa taas lähes 184 000. USA:ssa tautiin on tuoreimman tiedon mukaan menehtynyt 45 000 ihmistä.

Yhdysvalloissa GameStopit suljettiin 22. maaliskuuta, mutta sitä ennen kauppaketju sai jo kritiikkiä muun muassa riittämättömän hygienian takaamisesta työntekijöille. Tällä hetkellä USA:n GameStopeista on suljettuna kolmasosa, ja muutkin myymälät myyvät pelejä ainoastaan kadunvarresta noudettuna. Yhtiö suunnittelee avaavansa myymälöitä lähiviikkoina kahdessa osavaltiossa.

GameStopin johdossa leikataan myös palkkoja. Toimitusjohtaja George Sherman ottaa väliaikaisen 50 prosentin leikkauksen palkkaansa, ja muukin yhtiön johtoporras ottaa palkanalennuksia.

Jää nähtäväksi, kuinka GameStopin suunnitelmien kanssa käy ja selviääkö kauppaketju koronapandemiasta.