Uusimmat

Tamagotchi täyttää 20 vuotta ja palaa markkinoille uudistettuna

11.10.2017 13:46 Muropaketin toimitus

Alkuperäinen virtuaalilemmikki Tamagotchi palaa kauppoihin ainakin Yhdysvalloissa. Uusittu Tamagotchi on hieman edeltäjäänsä pienempi ja sisältää vain kolme painiketta.

Muistatko vielä 1990-luvun lopun virtuaalilemmikit ja Tamagotchi-villityksen? – Nyt voit palata tunnelmoimaan menneisyyttä, vaikka vanha Tamagotchi olisikin hyytynyt jo lopullisesti.

IGN kertoo nimittäin, että Bandai America on tuomassa Tamagotchin uudelleen markkinoille virtuaalilemmikin 20-vuotispäivän kunniaksi. Alkuperäiset Tamagotchit saapuivat kauppojen hyllyihin Japanissa jo liki 21 vuotta sitten, marraskuussa 1996, mutta muualle maailmaan ne ehtivät vasta vuoden 1997 keväällä.

Uudet Tamagotchit ilmestyvät rajoitettuna painoksena 5. marraskuuta Yhdysvalloissa. Toistaiseksi emme löytäneet tietoa, saapuvatko ne markkinoille myös Euroopassa.

Uusittu Tamagotchi poikkeaa hieman alkuperäisestä, sillä laite on kooltaan vain noin 60% alkuperäisestä. Myös pelimekaniikkaa on yksinkertaistettu, sillä laite on Bandain mukaan suunnattu alkuperäisille pelaajille, jotka ovat nyt 20 vuotta vanhempia.

”Heidän elämänsä on erilaista”, kommentoi markkinointijohtaja Tara Badie. ”Heillä on täyspäiväinen työ, perheet ja harrastuksia. Halusimme varmistaa, että he saavat pelaamisen ydinkokemuksen ilman, että se käy raskaaksi.”

Bandailla uskotaan Badien mukaan myös, että alkuperäiset Tamagotchi-pelaajat siirtävät innostuksensa omille lapsilleen ja uudelle sukupolvelle. Alta näet kuvan uusitun Tamagotchin pakkauksesta.

Päivitetty 12.10.2017 klo. 9.31

Poistettu maininta, että laitteen kolme painiketta olisivat uudistus.

Muropaketin uusimmat