Uusimmat

Haluatko puukottaa Donald Trumpia? Nyt se on mahdollista!

04.06.2016 14:00 Juho Anttila

Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Donald Trump on mies, joka herättää monenlaisia tunteita. Aika usein nämä tunteet taitava kallistua kauhistuneen inhon ja pelon suuntaan, mutta nauttiihan mies myös kieltämättä hurjaa suosiota. Kaikkialla suosio ei kuitenkaan auta, sillä kirurgin pöydällä me kaikki olemme yhdenvertaisessa asemassa.

Outopelihitti Surgeon Simulator on hiljattain saanut uudenkarhean Anniversary Edition -version. Muun kivan ohessa uutuusversio pitää sisällään Inside Donald Trump -lisärin, joka päästää pelaajat operoimaan tätä tämän hetken ehkä kiistellyintä poliittista hahmoa. Donald Trump -lisärin lisäksi uusi versio pitää sisällään parannellun graafisen ulkoasun, muita uusia kenttiä ja saavutuksia.

Donald Trump -lisäri asettaa pelaajat myös valinnan eteen. Trumpille voi nimittäin antaa joko kultaisen tai kivisen sydämen. Peliä kehittävä Bossa Studios kerää verkkoon tilastoa siitä, minkä valinnan pelaajat tekevät. Ainakin tällä hetkellä kivisydän on selvästi suositumpi valinta. Kuka olisikaan voinut arvata.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: www.bossastudios.com

Lisää aiheesta

Surgeon Simulator -kehittäjältä tulossa vakavampaa fysiikkapohjaista pelattavaa

Olen leipä. Surgeon Simulatorin tekijät haluavat paahtaa minut.

Kissa niin tykkää leikkiä kasseilla ja niin minäkin