Insinöörit saapuvat – Elite Dangerous laajenee

16.04.2016 16:00 | Juho Anttila

Avaruuslentely Elite Dangerousin päivitystahti ei ole ollut aivan sen kaltainen kuin mitä pelin fanit ovat toivoneet. Planetary Landings -lisäri oli monelle pettymys ja seuraavaa isoa laajennusosaa on saatu odottaa turhankin pitkään. Nyt tämä odotus on kuitenkin päättymässä, sillä The Engineers -lisäri siirtyy betatestivaiheeseen ensi kuun alussa.

The Engineers tuo peliin mukaan insinöörit, erikoistaitoja omaavat hahmot, joiden avulla on mahdollista parantaa avaruusaluksensa eri moduuleja ja lisätä aseisiin harvinaisia kokeellisia erityisominaisuuksia. Insinöörien taidoista hyötyminen vaatii toki ensin näiden löytämistä, mikä vaatii erilaisten tehtävien suorittamista.

Insinöörien lisäksi The Engineers lisää peliin myös lisää loottia ja craftausominaisuuksia. The Engineers on maksullinen lisäri, mutta kehitysputkessa on myös ilmaista lisäkivaa. Elite Dangerous 1.6 -päivitys pistää muun muassa uusiksi pelin koko tehtäväjärjestelmä. 1.6-päivitys siirtyy suljettuun betatestiin samoihin aikoihin The Engineersin kanssa.

Lähde: Eurogamer

Lisätietoja: www.elitedangerous.com

Lisää aiheesta

Legendanäyttelijä tekee Elite Dangerousista paremman

Elite: Dangerous kompastelee pahasti, lisärikin oli onneton

Elite Dangerous oli Frontierin Pohjantähti