Uusimmat

Pistitkö rahaa Dead Islandin Early Access –peliin? Ei olisi kannattanut, peli nimittäin lensi roskapönttöön

17.09.2015 22:00 Jukka O. Kauppinen

Voi Early Accessia. Siihen ei näemmä voi luottaa edes silloin, kun peliprojektin taustalla on isompi ja luotettavampi studio ja julkaisija. Deep Silver –studion tukema Dead Island: Epidemic –zombiemobarälläys on näet päätetty jättää sikseen. Kehitystä ei enää jatketa ja jos ostit pelin kehitysversion 30 eurolla, niin voi voi.

Peliä on kehitetty jo pidemmän aikaa ja se on edennyt niin suljettujen ja avointen alphojen kautta betavaiheeseenkin, mutta tekijätiimi on nyttemmin todennut, että ei tästä tule lasta eikä paskaa.

Niinpä kehittäjät ovat päättäneet lopettaa Epidemicin kehityksen.

Aiemmin Deep Silver vaihtoi Dead Island 2:n kehityspoppoota, joten sekin on siirtynyt ensi vuoden puolelle. Siis virallisesti, vähän epäilen että mahtaako siirtyä vielä myöhemmäs.

Joten pitäkää varanne Early Accessien suhteen. Viime viikollahan Undead Labs ilmoitti pistävänsä kiinni työstämänsä Moonrise-morpin. Sitäkin tehtiin Early Access –pohjalta, mutta pelaajia ei vain ollut tarpeeksi, joten Moonrisen palvelimet suljetaan joulukuussa.

Lähde: Dead Island: Epidemic closing down

dead_island_epidemic_uut201509_2

Lisää aiheesta

Dead Island jatkuu, mutta miksi Techland on poissa kuvioista

Dead Island -MOBA sai Early Access -julkaisun

Deep Silver yrittää taas tuoda Dead Islandia valkokankaalle

Seuraavaksi taidetaankin sitten HD-versioida Dead Islandia