Uusimmat

Puhelimet kannattaa pitää päällä Angry Birds -elokuvan aikana

01.05.2016 14:00 Juho Anttila

Ihan pikkuisen matalaliitoa parhaan suosiopiikkinsä jälkeen lentänyt Rovio tulee taas voimalla. Vihaiset linnut valtaavat pian valkokankaat The Angry Birds Movie -elokuvan voimin ja samanaikaisesti nähdään myös uusi Angry Birds Action! -mobiilipeli. Elokuvan ja pelin välillä tullaan kokemaan myös uudenlaista yhteispeliä.

Tavallisesti kännykät tavataan pitää suljettuna elokuvissa, ihan jo kohteliaisuuden vuoksi. The Angry Birds Movien kohdalla tilanne on kuitenkin hieman erilainen. Elokuvissa kävijöitä kannustetaan nimittäin avaamaan puhelimensa ja käynnistämään Angry Birds Action! Viimeistään siinä vaiheessa, kun lopputekstit lävähtävät ruudulle.

Ohjeita noudattaville on luvassa kokonaan uusi pelinsisäinen alue ja yksinoikeudella esitettävä uusi kohtaus elokuvaan. Temppu toimii niin, että leffan lopputekstien taustalla soitetaan ihmiskorvalle huomaamaton äänisignaali, jonka peli tunnistaa ja avaa näin lisäsisällön. Lisäbonus on ilmeisesti saatavilla ainakin leffan avajaisviikonlopun ajan, mutta eiköhän sisältö saada myöhemmin tavalla tai toisella myös niiden Angry Birds -fanien ulottuville, jotka eivät leffaan ehdi ajoissa.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: www.angrybirds-movie.com

Lisää aiheesta

Angry Birds palaa rytinällä – elokuvasta leivotaan jättihittiä ja linnutkin räpyttelevät uudessa pelissä

Viimeisessä Angry Birds -trailerissa ammutaan tulipalloja hanurista

Rovio-potkujen lopullinen madonluku selvisi