Uusimmat

God of War -kehittäjän mielestä sarjan reboot olisi ollut järjetöntä

29.03.2018 13:45 Muropaketin toimitus

God of War -pelien pääkehittäjä Corey Barlog selittää tuoreessa haastattelussa, miksi tuleva peli on jatko-osa eikä käynnistä sarjaa uudelleen.

God of War on jo pitkä pelisarja, mutta sarjan uutta peliä on saatu odottaa jo yli viisi vuotta. Nyt Kratos on kuitenkin viimein saapumassa nykyiselle konsolisukupolvelle, kun uusi God of War -peli ilmestyy 20. huhtikuuta.

Vaikka peli on nimeltään vain God of War, ei kyseessä kuitenkaan ole sarjan uudelleen käynnistävä reboot-peli. Tuoreessa haastattelussa sarjan ja uuden pelin pääkehittäjä Corey Barlog onkin todennut, etteivät Santa Monica Studion kehittäjät pitäneet reboottia järkevään vaihtoehtona.

”Ihmiset kysyvät, että miksi ette aloittaneet alusta ja tuoneet uutta hahmoa. Vastaan tähän, että kyse on vuosikymmenen jatkuneesta hahmonkehityksestä”, Barlog kertoo Video Gamerin mukaan. ”Miksi heittäisimme sen menemään?”

Uusi God of War on jatko-osa sarjan edellisille peleille, mutta pelien välissä on kulunut paljon aikaa, ja uusi peli myös uudistaa sarjaa monilla tavoilla. Barlog kuvaileekin, että aiemmat pelit toimivat ikään kuin taustakertomuksena sarjan uudelle osalle.

Alta voit lukea Muropaketin haastattelun uuden God of Warin suunnittelujohtajan kanssa, sekä toimittajamme ensituntumat pelistä.

Haastattelu: God of War (2018) pistää pelisarjan uusiksi, koska ”kukaan ei enää pitänyt Kratoksesta”

Ensikosketus: God of War (2018) on todella vaikuttava toimintapeli, joka sopii uusillekin pelaajille

Muropaketin uusimmat