UUSIMMAT

Google antoi kenkää pelikehittäjille, ja nyt mainion seikkailupelin bugeja ei korjaa kukaan

23.02.2021 10:46 | Muropaketin toimitus

Journey to the Savage Planet saapui Googlen pelialustalle bugisena, eikä kukaan ole enää korjaamassa ongelmia.

Google Stadian kivinen taival jatkuu jälleen uudella käänteellä. Helmikuun alussa kerroimme, että Google sulki pelistudionsa ja kaikki yhtiön omat peliprojektit jäivät kesken.

Mikään Googlen omista peleistä ei ehtinyt vielä Stadialle ilmestyä, mutta lakkautettujen joukossa oli myös Googlen ostama Typhoon Studios, jonka aiempi seikkailupeli Journey to the Savage Planet kääntyi pari viikkoa sitten myös Stadialle. Kotakun mukaan peli on kuitenkin uudella alustalla ongelmissa.

Journey to the Savage Planet on nimittäin saapunut Stadialle erittäin bugisena, ja nyt näyttää siltä, ettei kukaan tulee korjaamaan ongelmia. Kotakun mukaan tyytymättömät pelaajat ovat pyytäneet apua pelin aiemmalta julkaisijalta 505 Gamesilta, mutta turhaan. Google julkaisi Stadia-version itse ja on täten itse vastuussa bugisuudesta.

Koko tapaus on harmillinen etenkin, koska kyseessä on kelpo peli. Journey to the Savage Planet sai vuosi sitten muille alustoille ilmestyessään Muropaketin arviossa neljä tähteä ja paljon kehuja. Jää nyt sitten nähtäväksi, pääsevätkö Stadian harvalukuiset pelaajat siitä koskaan nauttimaan.