Google Stadian maksullinen versio sai virallisen julkaisupäivän

15.10.2019 18:08 | Muropaketin toimitus

Stadia Founder’s Edition ilmestyy reilun kuukauden kuluttua, mutta ilmaisversio saapuu vasta ensi vuonna.

Google on viimeinkin paljastanut virallisen julkaisupäivän streamauspohjaiselle Google Stadia -pelialustalleen. Stadia Pro -palvelu avautuu 19. marraskuuta, ja sen saa kättöönsä maksullisen Stadia Premiere Editionin kautta, kertoo Eurogamer.

Paketti sisältää Stadian oman ohjaimen, Chromecast Ultran, jolla pelaaminen onnistuu television kautta, sekä kolmen kuukauden Stadia Pro -tilauksen.

Ensi vuonna Stadiasta julkaistaan myös ilmainen Stadia Base -versio, eikä pelialustan käyttäminen tulevaisuudessa edellytä Stadian oman ohjaimen hankkimista. Ilmaisversion julkaisupäivästä ei kuitenkaan ole kerrottu mitään tarkempaa.

Lisätietoja ja tilauslinkki löytyvät Stadian viralliselta sivustolta.