Uusimmat

Graafisesti upeassa The Shrouded Isle -kulttisimulaattorissa uhrataan muinaisille jumalille

09.08.2017 21:34 Muropaketin toimitus

Indiepeli The Shrouded Isle tekee pelaajasta syrjäkylän kulttijohtajan, jonka vastuulla on muun muassa ihmisuhrien valitseminen.

Jos olet aina halunnut johtaa omaa tuomionpäivän kulttiasi, joka palvoo muinaisia jumalia H. P. Lovecraftin kertomusten hengessä, kannattaa tutustua KitFox Gamesin uuteen indiepeliin The Shrouded Isle. Äskettäin PC:lle julkaistu pikkupeli tekee pelaajasta kirjaimellisesti kylää johtavan kultin pääjehun, joka valitsee ihmisuhrit jumalten lepyttämiseksi.

Pelin virallisen kuvauksen mukaan kultin johtajalla on kuitenkin tiukka aikataulu edessään:

”Viisi perhettä kamppailee hallinnasta myrskyjen noustessa ja maailman loppuessa. Sinulla on vain kolme vuotta aikaa Jumalasi heräämiseen, mutta syntisten puhdistaminen on hankalaa ilman tunnustusta…”

Neljän pelikehittäjän yhteistyönä syntynyt The Shrouded Isle on edullinen indiepeli, jonka voi hankkia Steamista alle kympillä. Vielä kiinnostavaa ideaakin lupaavampi on pelin graafinen ulkoasu, josta saa parhaan kuvan alla olevalta trailerilta.

Muropaketin uusimmat