Uusimmat

Halo 6:n julkistusta ei luvassa ”vielä vähään aikaan”

21.06.2017 12:05 Muropaketin toimitus

 

343 Industries on kommentoinut sitä, ettei studio julkistanut uutta Halo-peliä E3-messuilla. Kehittäjien mukaan seuraavaa Haloa saadaan odottaa vielä pitkään.

Viime viikolla järjestetyillä E3-messuilla julkistettiin Halo Wars 2:lle (2017) uusi Awakening the Nightmare -laajennus, mutta muuta uutisoitavaa Halo-sarjasta ei sitten ollutkaan. GameSpot kertookin, että 343 Industriesin kehittäjät ovat pahoitelleet blogissaan, että tuottivat Halo-julkistuksia odottaneille pelaajille pettymyksen.

Samasta blogitekstistä käy ilmi, että Halo 5: Guardiansin (2015) jatko-osaa odotellessa ei kannata henkeään pidättää.

”On tullut selväksi, että emme tule puhumaan seuraavasta suuresta Halo-pelistä vielä vähään aikaan”, kehittäjät kirjoittavat.

Kehittäjät korostavat, että kyseessä ole vihjaus esimerkiksi Gamescom tai PAX -pelitapahtumissa tuleville julkistuksille.

”Luottakaa siihen, että kun olemme valmiit raottamaan vertauskuvallista esirippua, tulette tietämään”, tekstissä todetaan. ”Se ei ole ihan pian.”

Koska Halo 3:n julkaisusta tulee syyskuussa kuluneeksi tasan kymmenen vuotta, ovat monet pelaajat toivoneet myös remasteroitua uudelleenjulkaisua pelistä. Kuten toukokuussa kerroimme, 343 Industries on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei  mitään tällaista ole luvassa.

Alta näet Halo Wars 2:n tulevan laajennuksen trailerin.