Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro ”Halo-pelisarjan tietävät kaikki, mutta miksi sitten uusi Halo-peli ei kiinnosta?”

08.12.2021 09:00 Tuukka Hämäläinen

Halo on yksi pelimaailman suurimmista nimikkeistä, mutta pöhinä ei ole samalla tasolla. Miksi Halo Infinite ei herätä yhtä paljon intohimoa kuin vuoden muut julkaisut?

20 vuotta sitten käynnistynyt Halo-pelisarja ei paljon esittelyjä kaipaa. Xbox-konsoleiden lippulaivana käynnistynyt pelisarja on kerännyt jo yli 81 miljoonan kappaleen myyntiluvut ja tuottanut kuusi miljardia dollaria. Tänään ilmestyy sarjan kuudes pääpeli, Halo Infinite.

Halo ei kuitenkaan herätä sellaista pöhinää, joka jättimäiselle pelisarjalle sopisi. Muropaketin toimituksessa huomasimme, että syksyn muihin uutuuspeleihin verrattuna Halo Infiniteä koskevat uutiset eivät kerää samanlaisia lukijamääriä. Sama on huomattu Halon kohdalla jo aiempina vuosina, eikä tuore arviommekaan saanut yhtä paljon lukijoita kuin monet muut.

Missä siis on vika? Eikö Halo enää kiinnosta?

Niin ei voida sanoa, sillä Haloa pelataan koko ajan. Halo Infiniten avoin moninpeli-beta on saanut ilmeisen suuren suosion, ja tässä kirjoitushetkelläkin sillä on yksinomaan PC:llä yli 50 000 pelaajaa linjoilla SteamChartsin mukaan. Se on siis Steamissa tämän hetken suosituimpia pelejä, TOP 10 -listalla, ja sama tilanne on oletettavasti myös Xbox-konsoleilla.

LUE MYÖS: Ensituntumat | Halo Infiniteen on helppo hypätä mukaan, vaikkei olisi pelannut Halo-pelejä aikoihin

Suosiota siis on, muttei sellaista hypeä, joka näkyisi pelisivustolla asti. Taustalla vaikuttaa varmasti parikin asiaa.

Ensinnäkin, Halon suurimmat menestysajat ovat takana päin. Halo 3:n ilmestyessä vuonna 2007 ei montaa isompaa peliä ollutkaan, etenkin kun Xbox 360 nousi nopeasti sukupolvensa suosituimmaksi konsoliksi.

Toiseksikin, sarjan edellisestä osasta Halo 5: Guardiansista (2015) on vierähtänyt jo kuusi vuotta, eikä peli ollut mikään jättimenestys. Halo 5 sai kyllä kohtuullisen vastaanoton kriitikoilta, mutta sen keskiarvo on Metacriticissä silti alempi kuin muiden sarjan pääpelien.

Monille faneille Halo 5 oli pettymys, yhtenä keskeisenä syynä yksinpelikampanja, jota kritisoitiin kehnosta tarinasta ja Master Chiefin hylkäämisestä päähenkilönä. Itsekin on pakko myöntää, että Halo 5 on ainoa sarjan peli jota en ole pelannut uudelleen. Halo 5 tuntui vain kovin lattealta kokemukselta kaikin puolin.

Siksi toiseksi Halo 5: Guardians julkaistiin vain ja ainoastaan Xbox Onelle, eikä sitä ole tähän päivään mennessä tuotu edes PC:lle. Yksinoikeudella varmaan yritettiin tukea konsolin myyntilukuja, mutta valinta ei ollut kaksinen. Kahdeksannen sukupolven pelikonsoleissa PS4 oli noussut voittajaksi, eikä Xbox Onea ole vieläkään myyty kuin reilut 50 miljoonaa konsolia, eli alle puolet Pleikkarin luvuista.

Lisäksi on paikallaan sanoa, että Halo 5 ja ehkäpä jo vuonna 2012 ilmestynyt Halo 4 eivät pelisuunnittelultaan olleet enää aallonharjalla. 2010-luvun aikana open world -pelit nousivat isojen AAA-pelien standardiksi lineaaristen putkijuoksujen sijaan. Halot olivat kyllä hyvin rakennettuja pelejä, mutta tyyliltään vähän menneen talven lumia.

Ei olekaan mikään ihme, että tuoreen Halo Infiniten suurin uudistus on juuri siirtyminen avoimeen pelimaailmaan. Samasta syystä se tuntuu nykyaikaisemmalta peliltä kuin sarjan aiemmat osat.

LUE MYÖS: Arvostelu | Halo Infinite on se uusi tuleminen, jota pelisarja on kaivannut

Kompuroinnista huolimatta Halolla on kyllä miljoonia pelaajia, sitähän ei voi kiistää. Halo: The Master Chief Collectionin kääntyminen PC:lle on varmasti auttanut tavoittamaan uusiakin pelaajia.

Suomessa pelisarjan suosioon vaikuttanee myös Pleikkarin ylivalta, sillä Sonyn konsoli on tiettävästi ollut jo pitkään maamme suosituin pelialusta. Xboxilla on tiettävästi vähän parempi markkinaosuus ainakin Pohjois-Amerikassa, mutta jo Muropaketin lukijakyselyn tulokset kertovat miten Microsoftin konsolilla menee Suomessa. Vuonna 2019 lukijoistamme PS4 oli 51 prosentilla ja Xbox One vain 15 prosentilla. (PC löytyi lukijoista peräti 87 prosentilta, mutta sillehän Halo-sarja rantautui vasta aivan äskettäin.)

Tämä suhde näkyy sivustomme tilastoissa suoraan: Xboxia ja sen yksinoikeuspelejä koskevat jutut vetävät ylipäätään vähemmän lukijoita kuin vastaavat pleikkariuutiset. Vielä ei ole oikeastaan nähty, kuinka tilanne muuttuu nykyisen konsolisukupolven aikana, jolla ainakin molemmilla valmistajilla tuntuu olevan erinomainen pelikonsoli markkinoilla. Mutta myös Xbox heikompi suosio tarkoittaa, että Halo herättää lähtökohtaisesti vähemmän kiinnostusta kuin Pleikkarin yksinoikeuspelit tai useiden alustojen julkaisut.

Kuten arviossani totesin, että Halo Infinite pyrkii selvästi kääntämään pelisarjan kelkkaa ja tavoittamaan uudenkin yleisön. Se onkin paikallaan, koska pelkästään me sarjaa 20 vuotta seuranneet veteraanit tuskin riitämme kannattelemaan isoa AAA-pelisarjaa. Sen täytyy tavoittaa uudetkin pelaajat, ja Infinite näyttää tähän tarkoitukseen suunnitellulta. Moninpelistäkin on tehty ilmaispelattava, jotta pelaajien olisi helppo tarttua siihen.

Vain aika kuitenkin näyttää, löytävätkö uudet pelaajat sankoin joukoin Halo Infniten pariin. Toivottavasti löytävät, sillä kyseessä on erittäin laadukas räiskintäpeli, sekä pelisarja, jolle toivoisi pitkää ikää.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat