Uusimmat

Harkitsetko Nintendo Switchin ostamista? Näin tunnistat uudistetun mallin kaupan hyllystä

20.08.2019 21:35 Muropaketin toimitus

Nintendo Switchistä on ilmestynyt hieman uudistettu, paremmalla akulla varustettu malli. Vanhaakin painosta myydään vielä, mutta konsolipaketit tunnistaa helposti toisistaan.

Nintendo Switchistä ilmestyy pian huokeampi, vain käsikonsolina toimiva Lite-versio, mutta myös perusversiosta on tullut markkinoille uudistettu painos. Uudessa versiossa akunkesto on huomattavasti parempi, ja monien verkkokauppojen sivuilla laite onkin erotettu selkeästi vanhasta painoksesta.

Jos kuitenkin olet epävarma, oletko hankkimassa (tai jo hankkinut) uuden vai vanhan version konsolista, on tarjolla kaksi yksinkertaista keinoa tarkistaa kummasta on kyse. Ensinnäkin, kuten VG24/7 kertoo, konsoleiden pakkaukset ovat eri värisiä. Vanhan painokset pakkaus on taustaltaan vaalea, uuden painoksen taas punainen. (Molemmat näet alla olevasta galleriasta.)

Toiseksikin, mallin tunnistaa sarjanumerosta. Uuden painoksen sarjanumeron pitäisi alkaa XKW.

Mallilla voi olla väliä jo siksikin, että ainakin Yhdysvalloissa Nintendo on suostunut vaihtamaan äskettäin ostettuja Switchejä uuteen versioon, jos laite on ostettu 17. heinäkuuta jälkeen. Mitään tietoa ei ole siitä, toimiiko yhtiö samoin myös Euroopassa, mutta jos olet viimeisen kuukauden aikana ostanut Switchin vanhan version, voit aina kysyä asiasta Nintendon asiakaspalvelusta.