Uusimmat

Hideo Kojima on nyt virallisesti uuden projektin kimpussa, joka saattaa olla peli, elokuva tai jopa VR-elämys

10.02.2020 18:29 Muropaketin toimitus

Death Stranding -kehittäjä Hideo Kojima on vahvistanut työskentelevänsä tuoreen projektin parissa.

Hideo Kojima on virallisesti uuden projektin kimpussa, mutta ei ole selvää, mistä on kyse. Se ei välttämättä ole peli, sillä Kojima Productions -studion perustaja on vihjaillut, että häntä kiinnostaa myös elokuvien tekeminen.

Kojima kertoi sosiaalisessa mediassa, että hän on parhaillaan kirjoittamassa tarinaa uudelle projektilleen. Asiasta uutisoi Comicbook-sivusto.

Hanke saattaa olla pelin tai elokuvan ohella esimerkiksi sarja, tai jonkinlainen VR-elämys.

Death Stranding on saatavilla PlayStation 4:lle, ja peli julkaistaan myös PC:lle myöhemmin tänä vuonna. Muropaketin arvostelun mukaan Death Stranding on mestariteos, joka ylittää kaikki odotukset.