Uusimmat

Horizon Forbidden West -kehittäjä: ”Vanha sukupolvi ei rajoittanut pelin kehitystä millään tavalla”

13.06.2021 18:05 Muropaketin toimitus

Guerrilla Gamesin odotettu Horizon Forbidden West on kehittäjien mukaan kehitetty ilman minkäänlaisia rajoituksia.

GameSpot uutisoi pelin ohjaaja Mathijs de Jongen vahvistaneen, ettei pelin kehitys sekä PlayStation 5:lle että vanhemmalle PS4:lle ole vaikuttanut pelin kehitykseen tai rajoittaneen tekijöiden visiota.

”En usko sukupolvien välisen kehityksen rajoittaneen meitä millään tavalla. Kun aloimme konseptoimaan peliä, meillä oli lukuisia ideoita, jotka saimme sisällytettyä peliin. Emme edes miettineet konsolin mahdollisista rajoituksista, vaan halusimme luoda hienon ja uniikin kokemuksen pelaajille. Mielettömän seikkailun. Samalla tavalla loimme myös kaikki tehtävät ja tapahtumat, joihin pelaaja joutuu”, de Jong kertoo.

Hän jatkaa, että PS4:n ja PS5:n suurin ero näkyy nimenomaan grafiikan osalta ja että PlayStation 5 pystyy toistamaan paljon yksityiskohtaisempaa grafiikkaa. Varsinaiseen pelattavuuteen se ei ole kuitenkaan ilmeisesti vaikuttanut millään tapaa.