Uusimmat

Huhu: PlayStation 5:n yksinoikeuspelit paljastetaan jo hyvin pian

Kuva: Sony

19.05.2020 12:29 Muropaketin toimitus

Sonyn huhutaan julkistavan seuraavan sukupolven pelinsä jo kesäkuun alussa.

PlayStation 5:n laajempi esittely ja tulevan sukupolven pelijulkistukset lähenevät, mutta Sony ei vieläkään ole paljastanut virallista päivämäärää. Huhuja kuitenkin liikkuu, ja VG24/7 raportoikin, että yhtiön kerrotaan nyt tekevänsä julkistuksensa ehkä jo parin viikon kuluttua.

Huhun mukaan Sony suunnitteli alunperin, että julkistus tapahtuisi jo 4. kesäkuuta. Nyt kuitenkin kerrotaan, että tämä tapahtuisi joka tapauksessa kesäkuun aikana.

LUE MYÖS: Asiantuntijat: Microsoft odottaa PlayStation 5:n hintaa, jotta Xboxista voidaan tehdä edullisempi

Kesäkuun julkistuksessa huhutaan esiteltävän Sonyn omat seuraavan sukupolven pelit, sekä muiden kehittäjien pelejä. Kesäkuussa voi siis selvitä, ovatko esimerkiksi Horizon Zero Dawnin jatko-osa tai Naughty Dogin suunnittelema verkkomoninpeli PlayStation 5:n ensimmäisten julkaisujen joukossa. Huhu ei kuitenkaan kerro, paljastetaanko samaan aikaan myös konsolin ulkonäkö.

Microsoftin taas kerrotaan suunnittelevan Xbox-konsolinsa esittelyä kesäkuun toiselle viikolle. Jäämme odottelemaan virallisia päivämääriä.