Huhu: Yksi 2000-luvun kehutuimmista roolipelisarjoista remasteroidaan kokoelmaksi ensi vuonna

21.07.2020 09:06 | Muropaketin toimitus

BioWaren ylistetty Mass Effect -sarja saattaa tehdä pian näyttävän paluun.

Tuore oheistuote vihjaa Mass Effect -trilogian uudesta tulemisesta, kertoo VG24/7. Dark Horse Comics on nimittäin julkistanut laajennetun version pelisarjan virallisesta taidekirjasta.

The Art of Mass Effect Trilogy: Expanded Edition ilmestyy Amazonin kauppasivun mukaan 23. maaliskuuta 2021. Koska Mass Effect -trilogian remasteroinnista on liikkunut huhuja aiemminkin, tuntuu taidekirjan julkaisu vihjaukselta samaan suuntaan.

Virallisen kuvauksenkin mukaan taidekirja on ”täydellinen kumppani” pelisarjalle, joten tuntuisi järkevältä, että fanituote julkaistaisiin samaan aikaan pelikokoelman kanssa.

Jää nähtäväksi, onko Mass Effect Trilogy -remasterointi todella tulossa, ja jos on, mille alustoille se ilmestyy. Vaikuttaa todennäköiseltä, että 2000-luvun kehutuimpiin roolipeleihin kuuluva Mass Effect tuotaisiin PlayStation 5:lle ja Xbox Onelle houkuttelemaan pelaajia uuden sukupolven pariin.

Jäämme odottelemaan vahvistusta huhulle.