Uusimmat

”Innovatiivisin räiskintäpeli vuosiin” – Xbox Liven kultajäsenille tarjolla maaliskuussa kehuttu Superhot

23.02.2018 09:44 Muropaketin toimitus

Ylistetty Superhot sekä suomalaisstudio RedLynxin tasohyppely Trials of the Blood Dragon tarjotaan Xbox Liven kultajäsenille maaliskuussa.

Maaliskuu on vain muutaman päivän päässä, ja nyt Microsoft on tuttuun tapaan julkistanut Xbox Liven kultajäsenille ensi kuussa tarjottavat ilmaispelit. Games with Gold -kampanjassa tarjotaan jälleen neljä peliä, jotka ovat vapaasti Gold-jäsenten ladattavissa.

Xbox Onelle on heti kuun alusta lähtien tarjolla kotimaisen RedLynxin toistaiseksi tuorein Trials-sarjan peli, eli vuonna 2016 ilmestynyt Trials of the Blood Dragon. 16. maaliskuuta taas saatavilla tulee aikanaan Muropaketin arviossa kiitosta saanut räiskintäpeli Superhot (2016). Kriitikkomme totesi tuolloin, että ”Superhot voi hyvinkin olla innovatiivisin räiskintä, jota olen pelannut muutamaan vuoteen”.

Xbox 360 -peleistä tarjolla on alkukuun ajan Disneyn animaatioelokuvaan perustuva Brave: The Video Game (2012), ja loppukuusta puolestaan puzzle-peli Quantum Conundrum (2012). Molemmat vanhemman konsolin pelit toimivat myös Xbox Onella takaperin yhteensopivuuden kautta.

Alta näet maaliskuun Games with Gold -pelien esittelyvideon.