UUSIMMAT

Iso GTA V -mysteeri selvisi kahdeksan vuoden jälkeen

20.12.2021 12:33 | Muropaketin toimitus

Fanit ovat saaneet viimein vastauksen Grand Theft Auto V:n virallisesta lopusta.

Vuonna 2013 julkaistu GTA V sisälti kolme vaihtoehtoista loppua, minkä vuoksi fanit eivät ole koskaan olleet varmoja, mikä niistä on kaanonisesti oikea. Viime viikolla julkaistu GTA Online -laajennus The Contract on nyt paljastanut asian.

Varoitus! Alla oleva sisältää spoilereita GTA V:stä.

GTA V:n lopussa pelaajat voivat valita, aikovatko he surmata Michaelin tai Trevorin, vai yrittää uskaliasta suunnitelmaa, jossa kenenkään kolmen pelattavan hahmon ei tarvitsisi kuolla. Jälkimmäinen kolmesta on aina tuntunut pelin kannalta loogisimmilta ja virallisimmilta lopulta, mutta tähän ei oltu aiemmin saatu vahvistusta.

The Contract jatkaa puolestaan GTA V:n päähenkilö Franklinin tarinaa, ja sitä seuratessa paljastuu Michaelin olevan elossa GTA Onlinen maailmassa. Franklin nimittäin mainitsee tuntevansa yhden tuottajan ajaessaan erään tuotantoyhtiön läpi, ja GTA V:n lopussa Michael ryhtyy elokuvatuottajaksi. Trevor on vahvistettu olevan elossa puolestaan jo aiemmin.

Siten kahdeksan vuotta sitten pelaajia mietityttänyt mysteeri on saatu päätökseen, ja GTA V:n virallinen kaanonlopetus on se, jossa sekä Franklin, Michael ja Trevor säilyvät pelin päätteeksi elossa.