Uusimmat

Japanilaisen peliyhtiön johtaja erosi ahdistelusyytösten keskellä ja sai potkut toisesta työstään

17.12.2019 08:22 Muropaketin toimitus

Pelijulkaisija Dangen Entertainmentin toimitusjohtajaa kohtaan on esitetty useita syytöksiä seksuaalisesta ahdistelusta.

Japanilaisiin indiepeleihin keskittyvän Dangen Entertainmentin toimitusjohtaja Ben Judd on eronnut ahdistelukohun keskellä, kertoo Kotaku. Kohu käynnistyi jo elokuussa, kun Juddin entinen kumppani syytti häntä muun muassa rasistisista solvauksista ja nuorten naisten ahdistelemisesta.

Sittemmin esiin on tullut uusia syytöksiä, ja myös Dangenin toista perustajaa, Nayan Ramachandrania, on syytetty epäammattimaisesta käytöksestä. Judd onkin nyt eronnut toimitusjohtajan tehtävästä, ja Ramachandran on poistettu vakituisista työntekijöistä.

Lisäksi Judd on saanut potkut toisesta työstään Digital Development Management -yhtiössä, joka tekee yhteistyötä suurten pelistudioiden kanssa. Irtisanomiseen ovat syynä samat ahdistelusyytökset.

Dangen Entertainment tunnetaan useiden japanilaisten indiepelien julkaisijana, ja yhtiö myös lokalisoi pelejä eri markkina-alueille. Dangenin julkaisemia pelejä ovat esimerkiksi PC:lle ilmestyneet Minoria (kuvassa), The Witch’s House ja Bug Fables.