Uusimmat

Japanilaismedia: Nintendo Switchistä ilmestyy edullisempi versio myöhemmin tänä vuonna

18.04.2019 14:52 Muropaketin toimitus

Nintendon uudesta konsolista kerrotaan ilmestyvän huokeampi malli, joka on suunniteltu erityisesti käsikonsoliksi.

Maaliskuussa kerroimme huhusta, jonka mukaan Nintendo esittelisi tänä vuonna kaksi uutta versiota Nintendo Switchistä. Nyt ainakin toinen puoli tästä huhusta on saanut lisävahvistusta.

Video Gamerin mukaan japanilaismedia Nikkei raportoi, että Switchistä ilmestyy loppuvuodesta edullisempi versio. Nikkein mukaan tämä Switch-malli on suunniteltu erityisesti käsikonsoliksi, mutta sen voi yhä halutessaan liittää televisioon. Tarkempia tietoja siitä, kuinka malli poikkeaa Switchin perusversiosta, ei vielä tiedetä.

Nikkei kertoo myös Nintendon kehittävän seuraavan sukupolven pelialustaa, joka julkaistaan myöhempänä ajankohtana.

Maaliskuussa 2017 ilmestynyttä Nintendo Switchiä on tuoreimpien tietoja mukaan myyty 32,27 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Se on siis menestyneempi kuin vaikkapa alkuperäinen Xbox-konsoli ja tulee pian ylittämään myyntiluvuissa jopa Nintendo 64:n.

Aiempien huhujen mukaan Nintendo tulisi julkistamaan uudet Switch-mallit E3-messuilla. Myös Microsoftin on huhuttu julkistavan seuraavan sukupolven konsolinsa E3:ssa, kun taas Sonyn tulevaa PlayStation 5 -konsolia ei tulla tapahtumassa näkemään.

E3-messut järjestetään Los Angelesissa 11.-13. kesäkuuta, ja eri yhtiöiden julkistustilaisuudet ajoitetaan yleensä messuja edeltäville päiville.