Uusimmat

Jurassic World Evolution 2:n dinosaurusten luvataan olevan entistä älykkäämpiä ja aidompia

26.07.2021 13:37 Muropaketin toimitus

Frontier Development on julkaissut uuden kehittäjäpäiväkirjan studion tulevasta Jurassic World Evolution 2:sta.

Odotettu jatko-osa lupaa parantaa alkuperäistä peliä paikoin merkittävilläkin uudistuksilla, joihin tuore video keskittyy. Näihin lukeutuvat muun muassa entistä parempi dinosaurusten käyttäytymismallinnus, joissa eri dinot metsästävät ja taistelevat keskenään entistä dynaamisemmin. Kehittäjät nostavat esiin velociraptorsit, jotka metsästävät nyt joukoissa.

Samalla dinosaurukset etsivät myös puistosta entistä paremmin itselleen sopivan elinpaikan, joka perustuu näiden tarpeisiin ja käyttäytymismalleihin. Siten omaa huvipuistoa laajentamalla eri dinosaurukset saattavat päätyä kärhämille, kun uusi laidunpaikka osoittautuukin optimaalisimmaksi kahdelle eri rodulle.

Dinopäivitysten lisäksi jatko-osa lupaa parannella alueiden luontimahdollisuuksia sekä lisää uuden kampanjan, jonka luvataan nojaavan enemmän varsinaiseen elokuvasarjaan.

Jurassic World Evolution 2 julkaistaan loppuvuodesta.