Uusimmat

Kehuttujen PlayStation-nimikkeiden takana olleen Sony Japan Studion kerrotaan sulkevan ovensa

27.02.2021 12:25 Muropaketin toimitus

PlayStation aikoo väitetysti sulkea maineikkaan Sony Japan Studion ovet ja on jo irtisanonut ”valtaosan” kehittäjistä.

Yhtiön vanhimpiin studioihin lukeutuva Sony Japan Studio perustettiin jo vuonna 1993, ja se on vastannut useista merkittävistä PlayStation-nimikkeistä ja auttanut vielä lukuisamman pelin kanssa. Tekijöiden vastuulla ovat olleet muun muassa Patapon, Knack, Ape Escape, Gravity Rush ja Puppeteer, minkä lisäksi studio on auttanut muun muassa Bloodbornen, Demon’s Soulsin ja Shadow of the Colossuksen kehityksessä.

VGC:n raportin mukaan studion tuotantoa ollaan pienentämässä, koska tekijät eivät ole olleet tuottoisia enää vuosiin. Studion on kerrottu haluavan tähdätä pääasiallisesti Japanin markkinoille ja vasta sen jälkeen saavuttaa mahdollista maailmanlaajuista suosiota, kun taas PlayStationin kerrotaan haluavan omilta studioiltaan suuria maailmanlaajuisia hittejä.

Studion sisällä toiminut ASOBI Team, joka on vastannut muun muassa Astro Bot -peleistä, jatkaa raportin mukaan itsenäisenä studiona.

Studion väitetty sulkupäätös ei tule kuitenkaan täytenä yllätyksenä, sillä Sony Japan Studio on viime vuosina vuotanut päätekijöitään kuin seula. Studiolta lähtivät hiljattain muun muassa Silent Hill- ja Gravity Rush -luoja Keiichiro Toyama sekä Bloodborne-tuottaja Teruyiki Toriyama.

Muropaketin uusimmat