Uusimmat

Kiihkeästi odotetusta pelistä vuoti pelikuvaa, tältä näyttää Elden Ring

18.10.2021 16:27 Muropaketin toimitus

Elden Ringistä vuoti 27 sekunnin verran pelikuvaa.

Sittemmin YouTubesta poistettu Games Anime and More -kanava julkaisi 27 sekuntia oletetusti aitoa pelikuvaa odotetusta Elden Ringistä, kertoo PC Gamer. Myös itse video on poistettu monesta paikasta, mutta se on yhä katsottavissa sosiaalisessa mediassa.

Lyhyt video esittelee panssaroitua hahmoa, joka on kalliolla. Hahmo hyppii kivien ylitse lähistöllä näkyvän hehkuvan puun luona, ja säikyttelee lintuja.

Kaikkein huomionarvoisin elementti videossa on se, kuinka pelihahmo pystyy hyppimään paikallaan. Kyky poikkeaa Dark Souls -peleistä, joissa loikkaaminen vaatii juoksemista. Kyseessä ei ole samanlainen hyppääminen kuin Sekiro: Shadows Die Twice -pelissä, jossa voi ponkaista ilmaan seiniä pitkin.

LUE MYÖS: “Kuolet, mutta se ei ole kaiken loppu” – Elden Ring ei anna armoa

Videon vuotanut henkilö kertoi, että kyseessä on muutaman viikon takainen pelikuva, joka on kaapattu Xbox Onesta, ei Xbox Series -konsoleilta. Hän selitti videon kehnoa laatua sanomalla, että videon kaappauksessa käytetyt työkalun alentavat kuvanlaatua.

Elden Ring tulee saataville tammikuun 21. päivä PC:lle, PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Onelle ja Xbox Series -konsoleille.