Uusimmat

Kirjoista peleiksi: Kaikki tuntevat The Witcherin, mutta myös nämä seitsemän peliä perustuvat kirjoihin

14.09.2019 22:00 Tuukka Hämäläinen

Monet pelit löytävät innoituksensa kirjallisuudesta, mutta aina vaikutteet eivät ole ensisilmäyksellä täysin ilmeisiä. Listasimme seitsemän peliä, jotka perustuvat kirjoihin omaperäisellä tai erikoisella tavalla.

Viime vuosien suurimmista pelijulkaisuista esimerkiksi The Witcher- ja Metro -sarjat perustuvat tunnetusti samannimisiin kirjoihin, ja tietysti myös sellaisten pelien kuin Call of Cthulhun (2018) taustalla ovat alunperin kirjalliset tuotokset. Jopa Ubisoftin lukemattomien Tom Clancy -pelien taustalla on trillerikirjailijan luoma tarinamaailma, vaikkei sitä juuri mistään näkisikään.

On kuitenkin myös paljon pelejä, joiden keskeinen idea on löytynyt kirjoista, mutta se ei käy ilmi heti nimestä tai kirjalliset lähteet eivät tulisi ensimmäisenä mieleen niitä pelatessa. Listasimme alle seitsemän mielenkiintoista tapausta kirjoihin perustuvien pelien historiasta.

1) S.T.A.L.K.E.R. Shadow of Chernobyl

Ukrainalaisen GSC Game Worldin kehittämä FPS-selviytymiskauhun juuret ovat moninaiset, mutta kaiken taustalla oli alunperin kirja. S.T.A.L.K.E.R. nimittäin perustuu Arkadi ja Boris Strugatskin kirjoittamaan romaaniin, joka ilmestyi alunperin vuonna 1972 nimellä Huviretki tienpentarelle. Kirjan teki tunnetummaksi Andrei Tarkovskin taide-elokuvaklassikko Stalker (1979), ja elokuvan nimi lisättiinkin kirjan otsikkoon ainakin suomennoksessa.

Pelikehittäjät kuitenkin sekoittivat peliin myös omia aineksiaan sekä Ukrainan lähihistoriaa, sillä pelissä mystinen Vyöhyke on syntynyt Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden saastuttamasta alueesta. Se ei siis ole peräisin avaruudesta, kuten alkuperäisessä romaanissa.

Shadow of Chernobylille julkaistiin esiosa Clear Sky vuonna 2008, sekä jatko-osa Call of Pripyat vuonna 2010, ja tekeillä on parhaillaan myös S.T.A.L.K.E.R. 2.

2) Parasite Eve

Japanilaisyhtiö Squaren kehittämä toimintaroolipeli Parasite Eve (1998) ei ole laajasti nykypelaajien tiedossa, mutta 1990-luvun lopulla selviytymiskauhua tarjoileva peli oli jatko-osineen vankassa laatupelin maineessa. Parasite Eve nousi jopa ensimmäisen PlayStation-konsolin 50:n myydyimmän pelin joukkoon.

Pelin ilmestyessä arvatenkin vain harva Japanin ulkopuolella asuva pelaaja tiesi, että myös Parasite Eve perustui kirjaan. Pelin pohjana toimi Hidetaka Senan vuonna 1995 julkaistu samanniminen romaani, joka tunnettiin Japanissa myös elokuvaversiona. Jostain syystä kirjaa ei kuitenkaan käännetty englanniksi ennen kuin lähes vuosikymmen pelijulkaisun jälkeen.

Kirjan sekä pelin taustakertomuksessa on kyse ihmisen soluissa asuvasta, tietoisesta olennosta nimeltä Eve, joka pystyy muun muassa hallitsemaan ihmisten ajatuksia. Kirjan ja pelin tarinat kuitenkin poikkeavat toisistaan merkittävästi.

3) Spec Ops: The Line

2000-luvun vaihteessa ilmestyneen Spec Ops -pelisarjan kunnianhimoinen reboot aloitti ja lopetti vuoden 2012 Spec Ops: The Line. Kulttisuosion saavuttanut peli ei nimittäin menestynyt kaupallisesti, joten jatko-osia Yager Developmentin peli sitten koskaan saanutkaan.

Myös Spec Ops: The Linen synkän sotatarinan taustalla oli kirja, tosin epäsuoremmin kuin edellisten esimerkkien kohdalla. Kehittäjät ottivat vaikutteita monista lähteistä, mutta pelin keskeinen ajatus on peräisin Joseph Conradin klassikkoromaanista Pimeyden sydän (1902), sekä tietysti sen tunnetummasta elokuvasovituksesta Ilmestyskirja. Nyt (1979).

Samoin kuin Conradin romaani, Spec Ops: The Line käsittelee pohjimmiltaan sodankäynnin psykologista vaikutusta, ja vaikka kyseessä on räiskintäpeli, on sen tarkoitus saada pelaaja myös kyseenalaistamaan toimintaansa. Vahvaa ja kantaaottavaa tarinaa arvostettiin pelikriitikoiden taholta, mutta peli ei yksinkertaisesti käynyt kaupaksi niin hyvin kuin julkaisija Take-Two Interactive olisi toivonut.

4) The Binding of Isaac

Edmund McMillenin kehittämä The Binding of Isaac (2011) tunnetaan todellisena indiehittinä, jonka suosiosta kertoo jo pelin kääntyminen lukuisille alustoille Rebirth-uudelleenjulkaisun muodossa. Kaikki suositun roguelike-pelin pelaajista eivät kuitenkaan varmasti ole tajunneet, mistä pelin idea on peräisin.

The Binding of Isaac nimittäin perustuu Raamatun samalla nimellä tunnettuun kertomukseen, jossa Jumala käski Abrahamia uhraamaan poikansa Isakin vuorenlaella. Nykyaikaan siirretyssä tarinassa uhrausta lähtee suorittamaan nuoren Isaacin äiti, jota käsketään ensin eristämään poikansa maailmasta ja sitten pistämään hänet hengiltä. Karun kertomuksen loppuratkaisun voi tulkita pelin edetessä.

5) BioShock

Kuten Spec Ops: The Linenkin kohdalla, myös BioShock perustuu lähteenä toimivaan kirjaan hyvin löyhästi. 2K Gamesin kehittämän FPS-klassikon taustalla on Ayn Randin tiiliskiven kokoinen romaaniklassikko Atlas Shrugged vuodelta 1957.

Rand esittelee romaanissaan ajatuksen individualismiin perustuvasta yhteiskunnasta, ja BioShockin merenpohjaan rakennettu Rapturen kaupunki edustaakin Randin utopiaa puhtaimmassa muodossaan. Yhteydet Atlas Shruggediin ovat pitkälti temaattisia, mutta kaupungin rakennuttaneen Andrew Ryanin nimi on suora viittaus Ayn Randiin.

BioShockin erottaa monista muista kirjoihin perustuvista peleistä se, että peliä voi pitää suorana kritiikkinä lähdeteokselle. Ken Levinen käsikirjoittama ja ohjaama peli muuttaa Randin yksilökeskeisen, kapitalistisen utopian dystopiaksi ja osoittaa Atlas Shruggedin ihannoiman ajattelun heikkoudet.

6) Walden, a game

Indiepeli Walden, a gamen suhde lähdeteokseen näkyy jo nimessä, sillä peli kantaa sama nimeä kuin filosofi Henry David Thoreaun klassikkoteos, suomeksi käännettynä Elämää metsässä (1854). Walden ansaitsee tulla nostetuksi esiin jo siksi, että siinä missä moni peli perustuu fiktiivisiin romaaneihin, vain aniharva peli perustuu filosofiseen teokseen tai omaelämäkertaan.

Pelisuunnittelija Tracy Fullertonin johdolla kehitetty Walden, a game seurailee Thoreaun kokemuksia Walden Pond -järven rannalla 1800-luvun puolivälissä. Useille alustoille ilmestyneessä pelissä on tavoitteena pysytellä omavaraisesti hengissä metsän keskellä, mutta myös löytää inspiraatiota ja tutustua Thoreaun ajatteluun.

Walden, a gamen idea on niin omaperäinen, ettei pelin monia palkintovoittoja voi pitää suurena yllätyksenä. Mistään hittipelistä ei toki ole kyse, mutta jo PlayStation 4 -käännöksen olemassaolo on merkki jonkinmoisesta menestyksestä.

7) Dante’s Inferno

Waldenin tapaan Dante’s Infernon perustuminen todelliseen kirjallisuuden klassikkoon ei pitäisi tulla yllätyksenä. Kuten nimikin kertoo, perustuu Visceral Gamesin peli Dante Alighierin Jumalaisen näyltemän (1321) ensimmäiseen kirjaan, joka suomeksi kantaa nimeä Helvetti.

Kuten arvata saattaa, vuonna 2010 ilmestyneen toimintapelin näkemys Danten infernaalisesta matkasta poikkeaa kuitenkin huomattavasti alkuperäisteoksesta. Peli tekee runoilijasta itsestään temppeliritarin, joka lähtee pelastamaan rakastettuaan Beatricea itsensä Luciferin kynsistä. Pelissä Dante mäiskii tiensä läpi Helvetin tasojen aseenaan massiivinen viikate, mikä taisi unohtua 1300-luvulla kirjoitetusta runoelmasta.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat