Klassisen NES-konsolin suunnittelija eläköityi – Näin syntyi eräs maailman tunnetuimmista pelikoneista

27.08.2021 17:51 | Muropaketin toimitus

Lance Barr on lähtenyt pitkän uran jälkeen eläkkeelle.

NES-konsolin ja sen seuraajan SNES-pelikoneen suunnittelija Lance Barr ehti olla Nintendolla töissä lähes 40 vuoden ajan. Asiasta kertoo Engadget-sivusto. Barr ei ole kovin tunnettu, vaikka hän oli olennaisessa roolissa, kun Nintendon varhaisia pelikonsoleita suunniteltiin.

Barr ryhtyi työskentelemään osa-aikaisesti Nintendolla vuonna 1982. Myöhemmin häntä pyydettiin suunnittelemaan Yhdysvaltojen markkinoille suunnattua NES-konsolia. Se julkaistiin aiemmin Japanissa nimellä Famicon.

LUE MYÖS: Tältä PlayStation 5 voisi näyttää, jos sen muotoilu olisi yhteneväinen ohjaimen kanssa

NES muotoiltiin sen mukaan, että se sopisi perheen stereojärjestelmän viereen. Konsolin viimeistely tehtiin kiireessä, sillä laitteen prototyyppi ei saanut kehuja, kun sitä esiteltiin ensimmäisen kerran Consumer Electronics Show -tavaramessuilla.

Konsoli sai lopullisen muotonsa vain tuntia ennen suunnittelutyön takarajan päättymistä, kun Barr tiimeineen sai muokattua laitteesta halvemman ja kuluttajia kiinnostavan mallin.

Barr suunnitteli lisäksi Nintendon lisälaitteiden ulkonäköä, kuten esimerkiksi Zapper-aseen. Hän oli muokkaamassa myös Nintendo Wii -konsolia ja sen Nunchuk-ohjainta.