Uusimmat

Kohtaa lapsuuden pahimmat pelkosi tulevassa The InnerFriend -kauhupelissä

03.04.2018 12:01 Muropaketin toimitus

Syksyllä ilmestyvässä The InnerFriendissä sukelletaan alitajuntaan ja kohdataan lapsuuden pelot.

Montrealissa sijaitseva Playmind-studio on julkistanut uuden kauhupelin, joka saapuu useille alustoille syyskuussa. Peli kantaa nimeä The InnerFriend, ja alta näet sen ensimmäisen trailerin sekä ensimmäiset kuvat.

The InnerFriendin kuvaillaan olevan tyylitellyn visuaalinen, kolmannen persoonan psykologinen kauhupeli, joka ”kutsuu sinut sukeltamaan alitajuntaasi ja kohtaamaan lapsuutesi pahimmat pelot”. Pelin kerrotaan kuvaavan muistoja ja pelkoja surrealistisesti, ja sen innoittajiksi nimetään muun muassa psykologi Carl Jungin teokset, sekä 1980-luvun kauhukulttuuri Poltergeistista (1982) aina Stanley Kubrickin elokuviin.

”Peli tutkii monimutkaisia emotioonaalisia teemoja ja traumoista selviytymisen mekanismeja lapsen psykologiassa”, kerrotaan tiedotteessa. Pelin pääkehittäjänä ja käsikirjoittajana toimii kirjailija ja kasvatuksen asiantuntija Sabrina Calvo.

The InnerFriend ilmestyy syyskuussa PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Muropaketin uusimmat