Uusimmat

Korjattavaa riittää: Fallout 76:n ensimmäinen päivitys on konsoleilla melkein yhtä suuri kuin itse peli

20.11.2018 07:00 Muropaketin toimitus

Fallout 76:n eilen julkaistu ensimmäinen korjauspäivitys on todellakin valtava, ja paljon suurempi konsoleilla kuin PC:llä.

Kuten ennakkoon kerroimme, saapui Fallout 76:n ensimmäinen patch-päivitys eilen ladattavaksi. Jos et vielä sitä ehtinyt lataamaan, kannattaa varautua pitkään odotukseen, sillä etenkin pelin konsoliversioissa päivitys on todella suuri.

Eurogamerin mukaan PC-version päivitys on kooltaan noin 15 gigatavua, mutta molemmilla konsoleilla se on peräti 47 gigatavua. Päivitys vie siis tilaa melkein yhtä paljon kuin alkuperäinen peliasennus, joka on kooltaan reilut 50 gigatavua. Päivitys tietenkin korvaa alkuperäisiä tietoja, joten peliasennuksen lopullisen koon ei pitäisi siitä merkittävästi kasvaa, mutta aikaa lataamiseen ja asentamiseen on hyvä varata.

Ensimmäisen päivityksen on kerrottu muun muassa korjaava pelin monia bugeja ja teknisiä ongelmia, joita on ilmeisesti riittänyt. Lisäksi muun muassa pelin PvP-ominaisuuksia päivitettiin, ja nyt esimerkiksi Pacifist Mode -pelimuoto toimii oikein. Tarkat tiedot kaikesta päivityksen sisällöstä löytyvät Eurogamerin artikkelin kautta.

Bethesda on onneksi kertonut, että tulevien päivitysten ei pitäisi olla yhtä suuria kuin tämä ensimmäinen. Studio on luvannut päivittää peliä säännöllisesti, ja tulevissa päivityksissä tuodaan peliin myös uutta sisältöä.

Fallout 76 on saatavilla PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.