UUSIMMAT

”Kuin Dark Soulsin scifi-versio” – Kehuttua The Surgea voi pian kokeilla ilmaiseksi

13.07.2017 12:15 | Muropaketin toimitus

Keväällä ilmestynyt toimintaroolipeli The Surge saa pian demoversion. Pelaajat kaikilla alustoilla pääsevät kokeilemaan peliä ilmaiseksi ensi viikolla.

Toukokuun puolivälissä markkinoille saapunut The Surge ei ole saanut valtavasti huomiota osakseen, vaikka se on kerännyt paljon positiivisiakin arvioita. Nyt pelistudio Deck13 Interactive ja julkaisija Focus Home Interactive ovat julkistaneet, että pelistä tulee pian saatavilla ilmainen demoversio.

Demo julkistettiin eilen alla olevalla twiitillä, jonka mukaan ilmaiskokeilu on luvassa ensi viikolla kaikille alustoille, eli PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Kehittäjät eivät ole paljastaneet, onko demoversiossa rajoitettu pelitunteja, pelialuetta vai ajankohtaa, eli vielä ei tiedetä, onko kyseessä vain muutaman päivän kokeilujakso vai pysyykö demoversio jakelussa pidempään.

Muropaketin arviossa peli sai neljä tähteä, ja se on kriitikkomme mukaan ”kuin Dark Soulsin todella hyvä scifi-versio”. Peliä verrattiin Souls-sarjan lisäksi myös Deck13:n aiempaan Lords of the Fallen -peliin (2014).

”The Surge ei kieltämättä lisää Dark Soulsin kaavaan hirveästi mitään omaperäistä, ja Lords of the Fallenin kaavaan vielä vähemmän. Välillä fiilis on todellakin sellainen, että pelaisi Dark Soulsin (tai Lords of the Fallenin) scifi-modia. Samalla peli on kuitenkin todella laadukkaasti tehty. Se näyttää erinomaisen hyvältä, on todella kiva pelata ja jaksoi viihdyttää ainakin minua pitkään ja hartaasti.”

Koko arviomme voit lukea tästä. Deck13 on PC Gamerin mukaan paljastanut myös, että pelille kehitetään parhaillaan DLC-laajennusta, jonka on määrä ilmestyä vielä tänä vuonna.