Uusimmat

Kuin Game of Thrones, mutta koko perheelle – Nintendo hautasi näytellyn Zelda-sarjan, syyttävä sormi osoittaa Netflixiin

02.02.2021 21:31 Muropaketin toimitus

Nintendon Zelda-sarja päätettiin hyllyttää, sillä Netflix vuoti suunnitelmat julkisuuteen.

Nintendo solmi vuosia sitten Netflixin kanssa sopimuksen, joka tähtäsi The Legend of Zelda -sarjan tuottamiseen. Nintendo päätti kuopata projektin vuonna 2015, sillä Netflix kertoi sarjasta julkisuuteen, kun tuotanto oli vielä varhaisessa vaiheessa.

Asiasta kertoi yhdysvaltainen koomikko Adam Conover, joka työskenteli Nintendolle vastaavan tuotannon parissa. Conover sanoi olleensa mukana tekemässä Star Fox -pelistä animaatiosarjaa, jonka inspiraation lähteenä oli Wes Andersonin ohjaama Fantastic Mr. Fox. Nintendo lopetti Star Fox -projektin, ja samalla kaikki muutkin sarjatuotannot Netflixin tietovuodon takia.

“Meillä oli salainen projekti, jossa olimme tekemässä Star Fox -sarjaa. Tämän tuottaminen päättyi, kun se vuoti julkisuuteen Netflixin toimesta. Nintendo säikähti, ja päätti lopettaa kaikki sen peleihin liittyvien sarjojen tuotannot”, Conover totesi. Netflix kertoi, että Zelda-sarja olisi samanlainen kuin Game of Thrones, mutta koko perheelle.

Nintendon sarja-aikeista kertoo Eurogamer-sivusto.