Kuinka lautapelit toimivat konsoleilla? Testasimme neljä modernia peliklassikkoa PlayStation 4:llä ja Xboxilla

09.01.2020 10:00 | Tuukka Hämäläinen

Perinteiset lautapelit toimivat nykyisin myös monilla digitaalisilla alustoilla. Testasimme neljä peliä PlayStation 4:llä ja Xbox Onella, ja lopputulos voi yllättää epäilijät: lautapelit ovat erinomaista viihdettä myös konsolilla, jopa yksinpelinä.

Lautapelit ovat erinomainen harrastus, mutta ne vaativat perinteisesti useamman ihmisen organisoimista samaan paikkaan. Digitaalisen pelaamisen myötä monet lautapelit ovat kuitenkin saatavilla myös PC:lle, konsoleille ja mobiililaitteille. Tällöin pelaaminen ei sido tiettyyn paikkaan, ja klassikoista voi nauttia halutessaan jopa yksin.

Mutta kuinka hyvin lautapelit toimivat konsolipeleinä?

Testasin yksinpelinä neljä (modernia) lautapeliklassikkoa, kaksi Xbox Onella ja kaksi PlayStation 4:llä. Vaikka pieniä puutteita pelisuunnittelusta löytyykin, paljastuivat lautapelit myös konsoleilla erittäin toimiviksi. Niiden erikoisuuksiin kannattaa kuitenkin perehtyä jo ennalta.

1. Monopoly Plus

On hyvä lähteä liikkeelle todellisesta klassikosta, vuoden 1935 Monopolysta. Joka lapsen pakollinen kapitalismiaivopesuri on tarjolla useille alustoille Ubisoftin ja Hasbron julkaisemana Monopoly Plus -versiona, joka sisältää perinteisen laudan lisäksi interaktiivisen, huomattavasti viihdyttävämmän pelikentän.

Pääpiirteissään Monopoly toimii hyvin myös konsolilla, tosin ainakin interaktiivisessa versiossa on välillä vaikea saada kokonaiskuvaa pelitilanteesta. Aikuiselle pelaajalle Monopoly käy myös nopeasti tylsäksi, eikä asiaa auta se, että tekoälypelaajien vuorot täytyy katsoa samalla nopeudella kuin omakin vuoro.

Lisä-ärsykkeenä toimii pelin lukijaääni, joka latelee yli-innostuneella äänellä kuolemattomia totuuksia sijoittajamaailman pimeistä syövereistä ja toistaa itseään jo kymmenen minuutin jälkeen. Säälin kaikkia, jotka joutuvat kuuntelemaan pelin äänimaailmaa kokonaisen ottelun ajan.

Monopoly Plus on todennäköisesti parhaimmillaan kavereiden kanssa, ja erityistä plussaa onkin, että sitä voi pelata 1-6 pelaajaa joko verkossa tai paikallisesti, jopa vain yhdellä ohjaimella. Saattaa myös olla paikallaan sijoittaa My Monopoly -laajennukseen, jossa voi muokata pelilaudasta omia versioitaan.

2. Ticket to Ride

Digitaalinen lautapelaaminen pääsee oikeuksiinsa Ticket to Ridessa, joka ilmestyi fyysisenä versiona vuonna 2004 ja tunnetaan suomeksi nimellä Menolippu. Viihdyttävä junaratapeli nimittäin toimii erittäin reippaasti, etenkin tekoälyvastustajien vuoroilla, ja siksi se sopii erityisen hyvin myös yksinpelaajille.

Käyttöliittymä pelissä on tosin alkuun hieman sekava, mutta sen omaksuu lopulta yhden pelin kuluessa. Erityisen hienoa on se, että peruslaudan lisäksi peliin on saatavilla koko joukko vaihtoehtoisia karttoja. Ticket to Ride kannattaakin ehdottomasti hankkia DLC:t sisältävänä pakettina, jolloin se tulee huomattavasti edullisemmaksi. Lisäksi variaatiota tarjoaa muokattava vaikeusaste.

Ticket to Riden kerrotaan toimivan 1-5 pelaajalla verkossa tai paikallisesti, mutta vain yhden ohjaimen kanssa (ja Xbox Game Passin kautta pelattuna) tämä ei ainakaan onnistu. Toivottavasti myös moninpelin voi saada toimimaan, sillä Ticket to Ride on kaikilta muilta osin onnistunut lautapelikäännös.

Taustalla soiva pianonpimputus alkaa tosin nopeasti käydä hermoille.

3. Pandemic

Vuonna 2008 ilmestynyt Pandemic – tai suomalaisittain Pandemia – toimii sekin erinomaisesti digitaalisessa muodossaan. Maailmanlaajuista tautiepidemiaa vastaan pääsee kamppailemaan myös moninpelinä, mutta tässä tapauksessa vaaditaan (periaatteessa) useampia ohjaimia.

Pandemic on niitä melko harvinaisia lautapelejä, joissa kaikki pelaajat pelaavat yhdessä lautaa vastaan. Yksinpelinä tämä toimii siten, että pelaaja ohjastaa yksinkertaisesti kaikkia pelihahmoja – ja tämä tarkoittaa tietysti, että ”moninpeliä” voi pelata myös heittämällä ohjainta kädestä toiseen.

Pandemicin digitaalisessa versiossa erityisen hienoa on, että Roles & Events– ja Virulent Strain -laajennukset ovat molemmat ilmaisia. Tämä tuo peruspeliin uusia ominaisuuksia ja tuhdisti uusia pelihahmoja erikoiskykyineen.

Plussaa on ehdottomasti myös se, että Pandemic on fyysisenä versiona hieman peruslautapeliä monimutkaisempi asetella ja hallita kaikkine kortteineen ja tautikuutioineen, mutta digitaalinen versio hoitaa tietysti kaikki järjestelyt automaattisesti. Kokonaisuus onkin erittäin pätevä, vaikka muutamat kontrollit saisivatkin tulla selvemmin esiin. (Minulla kesti esimerkiksi aikaa tajuta, kuinka liikkuessa voi vaihtaa lentoreitille.)

Nyt kun vielä erinomainen Pandemic: Reign of Cthulhu saataisiin sekin digitaalisena versiona myyntiin…

4. Risk

Halusin testata digitaalisesti myös yhden lautapelin, jonka sääntöjä en ennestään tuntenut. Tähän valikoitui helposti vuodesta 1957 valmistettu Risk, joka on todellinen strategialautapelien klassikkoSe on myös Monopoly Plussan tapaan Ubisoftin ja Hasbron yhteistyössä kehittämä.

Risk on digitaalisena versiona päivitetty nykypäivään, eli historialliset sotavälineet ovat saaneet väistyä panssarivaunujen ja hävittäjien tieltä. Peruspeli on kuitenkin ennallaan, eli tavoitteena on (perussäännöillä) edelleen totaalinen ja kylmäverinen maailmanvalloitus.

Risk on sekin toimivaa lautapeliviihdettä, ja säännöt oppii myös todella helposti, vaikka digitaalinen versio näyttääkin alkuun hieman sekavalta. Yksinpelissä on kuitenkin ärsyttävää se, että tekoälyvastustajien vuorot etenevät hitaasti, ja Fast Play -asetuksen joutuu painamaan joka vuorolla erikseen päälle.

Myös Riskiä voi pelata useampi pelaaja samalla ohjaimella, mutta ikävä kyllä mitään laajennuksia peliin ei ole tarjolla. Saatavilla on myös vaihtoehtoinen Risk: Urban Assault -versio, mutta se on itsenäinen peli ja samassa hintaluokassa peruspelin kanssa.

Kuten Monopoly Plussan kohdalla, myös Riskissä pelin spiikkaukset alkavat jonkin ajan kuluttua ärsyttää. Toisaalta Riskiä voi mainiosti pelata myös ilman ääniä, vaikka musiikkia kuunnellen.

Jälkipyykki

Tällä otannalla sanoisin, että lautapelit voidaan kääntää konsoleille oikein toimivasti, ja tässä muodossa ne voivat saada myös uuden elämän viihdyttävinä yksinpeleinä. Käyttöliittymiin ja etenkin äänimaailmoihin voisi kuitenkin panostaa entistä enemmän, sillä audiovisuaalisesti käännökset eivät tarjoa mitään erityistä ja ovat pahimmillaan rasittavia.

Myös sisällön ja hinnan suhteeseen kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi Riskin PS4-versio kustantaa 14,95 euroa, mutta Ticket to Riden laajennettu versio on kympin kalliimpanakin paljon kannattavampi sijoitus, joka tarjoaa enemmän sisältöä. Toisaalta Hasbron pelejä on myös saatavilla edullisempana pakettina.

Ylipäätään sanoisin, että digitaaliseen lautapelin sijoittaessaan kannattaa ensin etsiä verkosta, mitä ominaisuuksia ja sisältöä juuri kyseiseen versioon sisältyy. Asiaa monimutkaistaa se, että Riskin ja Monopolyn kaltaisista klassikoista näyttää olevan useita versioita markkinoilla ja eri alustojen julkaisut voivat poiketa toisistaan.